Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » Souli: Kansalaisopistoon sijoitettu euro palaa yhteiskunnalle moninkertaisena

Kansanvalistusseura

Souli: Kansalaisopistoon sijoitettu euro palaa yhteiskunnalle moninkertaisena

Tiedote.
Julkaistu: 29.01.2016 klo 15:09
Julkaisija: Kansanvalistusseura

Leikkausten kurimuksessa pitää muistaa, että koulutusinvestoinnit tuovat yhteiskunnalle säästöjä, sanoo aikuiskasvatustieteen professori Jyri Manninen.

Hän selvitti, että kansalaistoon sijoitettu euro palaa yhteiskunnalle keskimäärin nelinkertaisena. Kun valtio ja kaupunki vaikkapa Espoossa panostavat 220 euroa työväenopistoon opiskelijaa kohti, saadaan 1 240 euron nettohyöty opiskelijaa kohti.

Asiaa tutkittiin ensimmäistä kertaa

Esitutkimuksessaan Manninen sovelsi SROI-mallia, jolla arvioidaan investointien sosiaalista tuottoa. Kansalaisopistoon sijoitettu euro tuottaa 3,40–5,60 euron hyödyt.

Aiemmin ei vastaavaa arviointia ole Suomessa tehty, ja tutkija myöntää sen vaikeaksi, ovathan aikuisopiskelun hyödyt yksilöllisiä.

– Esimerkiksi alkoholin ongelmakäyttö ja siten ongelmatkin kasautuvat voimakkaasti, eivätkä kansalaisopistossa opiskelevat oletettavasti kuulu riskiryhmiin vaan kohtuukäyttäjiin, Itä-Suomen yliopiston professori toteaa oppimisen medialle Soulille.

Hän esitteli Suomi nousuun sivistystyöllä? -raporttiaan tänään Raumalla kansalaisopistojen  Tammiseminaarissa.

Rapautuuko oppimisen tasa-arvo?

Vapaa sivistystyö tavoittaa vuosittain miljoona ihmistä, yksin kansalaisopistotkin palvelevat noin 650 000 osallistujaa. Kuluvalla hallituskaudella toimialan pitää säästää 18,5 miljoonan euroa.

– Jos halutaan oikeasti korjata kestävyysvajetta, pitää ymmärtää, että koulutuksesta leikkaaminen vain pahentaa sitä, Jyri Manninen sanoo.

Se taas  vaatii, että pidetään huolta oppimisen tasa-arvosta. Se on vaarassa rapautua suoriteperusteisen rahoituksen vuoksi, pelkää aikuiskasvatustieteilijä Emilia Valkonen

Turvatakseen seuraavan vuoden julkisen tukensa opistot kuuntelevat erityisesti maksukykyisiä asiakkaitaan eivätkä niitä, jotka opiskelusta eniten hyötyisivät, kuten syrjäytymisvaarassa olevat.

– Hyväosaisten mahdollisuuksia ei uhkaa mikään, mutta oppimisen mahdollisuuksien tasa-arvolle kehitys on uhka, hän kommentoi Soulille

Taustoita tietosi Soulin jutuilla:

Souli on maksuton verkkomedia sille, jota kiinnostaa oppiminen työnä tai harrastuksena. Seuraa mediaa

Lisätiedot: päätoimittaja Pirkko Ruuskanen-Parrukoski, pirkko.ruuskanen-parrukoski@kvs.fi, 050 563 4671

KANSANVALISTUSSEURA – sivistys on yhteiskunnan tärkein arvo.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs