Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » SDP:n Viitanen: Yleä yritetään vaientaa Puolan esimerkillä

SDP Tiedotus

SDP:n Viitanen: Yleä yritetään vaientaa Puolan esimerkillä

Tiedote.
Julkaistu: 09.03.2016 klo 09:59
Julkaisija: SDP Tiedotus

 

SDP:n kansanedustaja, entinen viestintäministeri Pia Viitanen moittii hallituspuolueiden kansanedustajia ja erityisesti perussuomalaisia jatkuvista yrityksistä ajaa riippumatonta Yleisradiota alas. Viimeksi Ylen alasajoa oli vaatimassa Soinin mandaatilla Yle-työryhmässä istuva kansanedustaja Hakkarainen.

"Perussuomalaiset näyttävät ottavan toiminnassaan mallia puolalaiselta veljespuolueeltaan, joka on vaihtanut Puolan yleisradioyhtiön johtoa ja toimintapolitiikkaa valtaantulonsa jälkeen. Toivottavasti kukaan ei ajattele, että vastaus heikkoihin kannatuslukuihin ei olisi oman politiikan muutos vaan riippumattomaan tiedonvälitykseen tarttuminen. Samaa tautia on juuri nyt liikkeellä Puolan lisäksi myös Unkarissa ja Turkissa."

Viitasen mukaan hallituksen kuumakallejen pitäisi kunnioittaa sananvapautta ja  antaa työrauha parlamentaariselle Yle-työryhmälle.

”On törkeää, että hallituspuolueista halutaan ajaa Ylen toiminta alas. Se ei ole suomalaisten etu. Nyt, kun Yle-työryhmä tarvitsee työrauhan, hallituspuolueiden kansanedustajat sotkevat tärkeää työtä omituisilla, moniarvoista tiedonvälitystä pilkkaavilla lausunnoillaan." 

”Yleisradiosta päättäminen kuuluu eduskunnalle. Kyse on riippumattomasta tiedonvälityksestä, joka on todella tärkeä asia kaikkien suomalaisten ja suomalaisen demokratian kannalta. Rahoitusta kiristämällä ei saa vaientaa moniarvoista tiedonvälitystä."

Viitanen pitää erittäin tärkeänä, että Yleä koskien on palattu parlamentaariseen menettelyyn, vaikka hallitus yritti aiemmin tehdä yksipuolisia päätöksiä.

"Toivon työryhmälle työrauhaa ja viisautta. Demokratia tarvitsee monipuolista tiedonvälitystä, jossa sijansa on niin kaupallisella kuin julkisellakin tuotannolla. On tärkeää, että median toimintaedellytykset voidaan turvata voimakkaassa murroksessa. Ylen kuristaminen ei ole tie moniarvoiseen ja korkeatasoiseen suomalaiseen kulttuuriin."

 

Lisätietoja: 

Pia Viitanen, 050 5113039

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs