Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » SDP:n talousarvioaloitteissa torjutaan eriarvoistumista ja satsataan työllisyyteen

SDP Tiedotus

SDP:n talousarvioaloitteissa torjutaan eriarvoistumista ja satsataan työllisyyteen

Tiedote.
Julkaistu: 30.09.2016 klo 16:41
Julkaisija: SDP Tiedotus

SDP:n eduskuntaryhmä jätti tänään talousarvion muutosesityksiä, talousarvioaloitteita, hallituksen ensi vuoden budjettiesitykseen.

SDP:n talousarvioaloitteet ovat osa puolueen marraskuussa valmistuvaa vaihtoehtoa valtion budjetiksi. Vaihtoehtobudjetissa tullaan vahvistamaan uusien työpaikkojen saamista Suomeen, torjutaan tuloerojen kasvua ja yritysten vienti ja talouskasvu saa uusia eväitä. SDP:n vaihtoehtobudjetissa otetaan vähemmän velkaa kuin maan hallituksen esityksessä.

SDP:n talousarvioaloitteilla halutaan mm. tehdä muutos lasten koulutukseen ja kansalaisten perusturvaan kohdistuviin hallituksen leikkauksiin sekä muutoinkin lisätä tulevaisuuden kasvun edellytyksiä. Tämän lisäksi aloitteissa on mukana ajan henkeen kuuluvia asioita, kuten sotaveteraanien arjen helpottaminen ja ihmisoikeus- sekä rauhanjärjestöjen työn tukeminen. Aloitteissa esitetään myös työllistämisen määrärahojen sekä nuorisotakuun turvaamista.  

-          Näinä vaikeina aikoina on tärkeää, että kaikki pidetään mukana ja kaikkien tasa-arvoiset mahdollisuudet hyvinvointiin taataan, muistuttaa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman. Eriarvoisuuden kasvu on pahinta myrkkyä maalle, jossa työttömyys on korkealla tasolla eikä pilkahdusta paremmasta ole näkyvissä.

-          Lapsista ja vanhuksista on pidettävä huolta, ja aloitteissa vaadimmekin, että hallituksen esittämät lisäleikkaukset koulutukseen perutaan ja vanhustenhoidon hoitajamitoitusta ei heikennetä. SDP:n vaihtoehdossa panostetaan laadukkaaseen varhaiskasvatukseen ja koulutukseen, eikä päiväkotien ja koulujen ryhmäkokoja kasvateta, kertoo Lindtman.

-          Oikeudenmukaisen yhteiskunnan tärkeä mittari on, että tuloeroja ei kasvateta, sanoo SDP:n valtiovarainkunnan vastaava Pia Viitanen. Siksi aloitteissamme torjutaan hallituksen perusturvaan tekemät indeksileikkaukset, jotka kohdistuvat mm. kansan- ja takuueläkkeisiin, rintamalisiin, lapsilisiin, vähimmäispäivärahoihin ja yleiseen asumistukeen. Lisäksi torjumme hallituksen esittämät työttömyystuvan leikkaukset.

 

Lisätietoja: Viestintäpäällikkö Ismo Kainulainen, p. 050 517 3594

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs