Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » SDP:n Taimela hallitukselle: Työntekijöitä ja Saloa ei saa jättää yksin

SDP Tiedotus

SDP:n Taimela hallitukselle: Työntekijöitä ja Saloa ei saa jättää yksin

Tiedote.
Julkaistu: 08.07.2015 klo 20:00
Julkaisija: SDP Tiedotus

 

SDP:n kansanedustaja Katja Taimela pitää Microsoftin yt-ilmoitusta järkyttävänä iskuna. Taimela vaatii hallitusta huomioimaan työllisyyspanostuksillaan Salon seudun. Hänen mukaansa uuden hallituksen on jatkettava edellisten hallitusten linjalla, jotka tukivat äkillisen rakennemuutoksen alueita ja saavuttivat niin hyviä tuloksia.
 
Taimelan mukaan Microsoftin yt-ilmoitus on järkyttävä uutinen paitsi työntekijöille, myös koko Salon seudulle.
 
"Olen itse entinen Nokian työntekijä. Tiedän, kuinka kovan luokan ammattilaisia Salossa on töissä. Siksi olen todella surullinen Microsoftin päätöksestä ja erittäin pahoillani työntekijöiden puolesta. Heitä ei saa jättää nyt yksin, vaan heitä on tuettava kaikin mahdollisin keinoin", Taimela sanoo.
 
"Alueen kansanedustajana olen todella huolestunut työllisyyden lisäksi siitä, miten Microsoftin yt-ilmoitus vaikuttaa kuntalaisten palveluihin. Hallituksen on valmisteltava välittömästi hakemus Euroopan globalisaatiorahastosta, koska kriteerit täyttyvät."

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs