Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » SDP:n Taavitsainen: Tällaisenkö Suomen ennätyksen Sipilän hallitus halusi tehdä?

SDP Tiedotus

SDP:n Taavitsainen: Tällaisenkö Suomen ennätyksen Sipilän hallitus halusi tehdä?

Tiedote.
Julkaistu: 29.06.2016 klo 14:15
Julkaisija: SDP Tiedotus

 

SDP:n kansanedustaja, Työttömien Valtakunnallisen Yhteistoimintajärjestön puheenjohtaja Satu Taavitsainen antaa risuja Juha Sipilän (kesk) hallituksen työllisyyden hoidolle. Pitkäaikaistyöttömien määrän osuus kaikista työttömistä on noussut jo 38 prosenttiin. Taavitsainen pitää lukua järkyttävänä.

- Uusien työttömyyslukujen mukaan Sipilän hallitus on saavuttanut uuden Suomen ennätyksen. Eihän tässä näin pitänyt käydä! Miten paljon työttömyyden pitää pahentua ennen kuin hallitus herää todellisuuteen ja alkaa panostaa työllisyyden hoitoon? Vaikuttaa sille, että Sipilän porvarihallituksen jäljiltä Suomessa tulee olemaan yhä enemmän ihmisraunioita, köyhiä, sorrettuja ja yhteiskunnan ulkoreunoille jääneitä ihmisiä. SDP ei tällaista politiikka hyväksy.

- Pitkäaikaistyöttömyyden kasvu on kansallinen katastrofi ja sen ratkaisun pitäisi alkaa nyt heti, eikä vasta syksymmällä. On väärin työttömiä kohtaan, että Sipilän hallitus on seissyt tumput suorina tekemättä mitään.

- Pitkään työttöminä olleiden ihmisten voimat alkavat loppua. Taloudellinen ahdinko syö ihmisten luottamusta yhteiskuntaan. Pienituloiset joutuvat käyttämään kaiken energiansa selviytyäkseen juuri tästä päivästä. Ihmiset masentuvat sekä hakevat lohtua, unohdusta ja helpotusta päihteistä. On paljon väsyneitä ihmisiä, jotka eivät enää jaksa edes avata laskuja ja ylivelkaantuminen ja ulosottovelallisten määrä kasvaa, Taavitsainen kertoo.

Taavitsainen muistuttaa, että SDP on jo viime syksystä asti tarjonnut vaihtoehtoja työllisyyden hoitoon. Yksi konkreettinen keino parantaa työllisyyttä olisi Rinteen työllistämismalli.

- Pelkästään SDP:n esityksillä saataisiin 35 000 uutta työllistä lisää. Ei vasta ensi vuonna, vaan tässä ja nyt. On hulluutta, mikäli hallitus ei tartu tähän esitykseen. Suomella ei ole varaa antaa tilanteen pahentua entisestään, Taavitsainen sanoo.

- Milloin Sipilän hallitus ymmärtää, että pitkäaikaistyöttömyys ei ratkea itsestään? Siihen vaaditaan merkittävää lisäystä työllisyysmäärärahoihin, aivan kuten SDP on jo pitkään vaatinut.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs