Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » SDP:n Marin: Sote-uudistuksessa piilee rakenteellisen korruption vaara

SDP Tiedotus

SDP:n Marin: Sote-uudistuksessa piilee rakenteellisen korruption vaara

Tiedote.
Julkaistu: 29.09.2016 klo 10:37
Julkaisija: SDP Tiedotus

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Marin katsoo, että hallituksen ajamassa sote-uudistuksessa piilee rakenteellisen korruption vaara. Uudistuksessa päätetään sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä, tuotannosta ja rahoituksesta. Hallitus on linjannut, että iso osa julkisesta palvelutuotannosta on tulevaisuudessa yhtiöitettävä ja yksityisten terveysyritysten osuus palvelutuotannossa kasvaa merkittävästi.
 
- Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen liittyy isot taloudelliset intressit siitä, mihin veronmaksajien rahoja tulevaisuudessa ohjautuu. On hyvin ongelmallista, että esimerkiksi keskeisiä kokoomusvaikuttajia on ajanut yksityisten terveysyritysten etujen mukaisia muutoksia sote-uudistuksen yhteydessä ja tämän jälkeen samat henkilöt ovat siirtyneet näiden yritysten palkkalistoille, Marin sanoo.
 
Piilokorruption vaarasta varoittaa myös Vaasan yliopiston professoriAri Salminen, joka peräänkuuluttaa eettistä arviointia Sote-uudistuksesta (AL 29.9.). Marin pitää ongelmallisena sitä, että esimerkiksi Kokoomuksen ministeriryhmän keskeinen erityisavustaja Joonas Turunen siirtyy terveysyritys Mehiläisen palvelukseen, vaikka on ollut keskeisesti mukana aikana, kun sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistusta on valmisteltu. Turunen on jo kolmas kokoomusvaikuttaja, joka siirtyy lyhyen ajan sisään yksityisen terveysyrityksen palkkalistoille.
 
- Näyttää siltä, että Kokoomuksen malli on, että ensin kanavoidaan sote-uudistuksella veronmaksajien rahat yksityisille terveysfirmoille ja sen jälkeen siirrytään näiden firmojen palkkalistoille kuittaamaan tehdyn työn hedelmät. Tämä näyttää juuri sellaiselta piilokorruptiolta, jota vastaan nykyinen lainsäädäntö ei tarjoa riittävästi keinoja, Marin kommentoi.
 
Yksityisten yritysten osuuden lisääntyminen sosiaali- ja terveydenhuollossa herättää myös isoja kysymyksiä verojen ohjautumisesta verottajan ulottumattomiin erilaisten yritysjärjestelyjen kautta. Esimerkiksi Mehiläisellä, johon Turunen siirtyy, on tällä hetkellä miljoonariidat Suomen verottajan kanssa.
 
 
Lisätietoja:
Sanna Marin
Kansanedustaja 
sanna.marin@eduskunta.fi | +358 40 5935535

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs