Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » SDP haluaa tuntitakuun työsopimuksiin

SDP Tiedotus

SDP haluaa tuntitakuun työsopimuksiin

Tiedote.
Julkaistu: 16.03.2015 klo 11:37
Julkaisija: SDP Tiedotus

SDP haluaa tulevalla vaalikaudella pureutua vahvasti työelämän ongelmiin, työssä jaksamiseen sekä epätyypillisten työsuhteiden aiheuttamaan epävarmuuteen ja turvattomuuteen ihmisten elämässä.  

 

Osana teemojen esiin nostamista SDP on laatinut neljän videon kokonaisuuden pätkätöistä. Videoilla tavalliset ihmiset kertovat kokemuksistaan mm. osa-aikatyöstä, nollatuntisopimuksista ja akateemisista pätkätöistä.

 

- Nollatuntisopimukset ja pätkätyöt aiheuttavat suurta epävarmuutta ihmisten arkeen. Osa-aikatyössä on taas alituinen huoli toimeentulosta, SDP:n varapuheenjohtaja Antti Lindtman huomauttaa.

 

- Esimerkiksi videoilla esiintyvien Eetu Merisaaren ja Mia Heinosen kaltaisten työntekijöiden arjen turvallisuutta voidaan yksinkertaisesti parantaa, jos työsopimuslakiin lisätään tuntitakuu. Tämä tarkoittaisi sitä, että jokaiselle työntekijälle osoitettaisiin työtä vähintään 18 tunniksi viikossa, ellei työntekijä esimerkiksi opiskelujen tai perhetilanteen vuoksi itse toivoisi tätä lyhyempää viikkotyöaikaa.

 

- Tuntitakuu työssä helpottaa merkittävällä tavalla pätkätyöntekijöiden toimeentuloa, tulevaisuuden suunnittelua ja arjen hallintaa. Pienellä muutoksella luotaisiin näin luottamusta työmarkkinoille ja turvaa. Turvatumpi toimeentulo tarkoittaa myös parempia mahdollisuuksia investoida ja kuluttaa - työllistävästi, Lindtman päättää.

 

SDP julkisti pätkätyöpamfetiksi nimetyn videosarjan Helsingissä 16.3.2015.  

 

Sarjan osat ovat katsottavissa: 

 

Traileri: https://www.youtube.com/watch?v=eQz0MFRwzNg&feature=youtu.be

 

Akateeminen pätkätyö: https://www.youtube.com/watch?v=9saRGWykbY4&feature=youtu.be

 

Osa-aikatyö edellyttää organisointia: https://www.youtube.com/watch?v=0TzOw6Ps4lA&feature=youtu.be

 

Täysien tuntien toivossa: https://www.youtube.com/watch?v=TWL96zZSD7Y&feature=youtu.be

 

Työtä vuorotta: https://www.youtube.com/watch?v=RdatI-cV3uQ&feature=youtu.be

 

Lisätiedot:

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Lindtman 040 577 6255

SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen 040 758 4322

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs