Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » Rinne Sipilälle: Kritiikistä ei pidä loukkaantua, sitä kannattaa kuunnella

SDP Tiedotus

Rinne Sipilälle: Kritiikistä ei pidä loukkaantua, sitä kannattaa kuunnella

Tiedote.
Julkaistu: 23.04.2016 klo 17:11
Julkaisija: SDP Tiedotus

Sipilän hallitus on muuttamassa suomalaista hyvinvointivaltiota rajulla tavalla. Hallitus on valinnut väärän suunnan Suomelle. Tien päässä on menneisyydestä tuttu yhteiskunta, jossa raha ratkaisee. Lompakon paksuus määrittelee sen, kuka saa palveluita.

 
Kritiikkimme ei kohdistu pelkästään yhtiöittämiseen vaan erityisesti siihen, mitä yhtiöittäminen tarkoittaa ihmisten arjessa. Kyseenalaistamme hallituksen syyt yhtiöittämiseen, sillä mitään pakko yhtiöittämiselle ei olisi. Kyse on hallituksen ideologisesta valinnasta.
 
Liikennepuolelle yhtiöittäminen johtaa siihen, että yksityisille toimijoille annetaan mahdollisuus rahastaa veronmaksajien kustantamista liikenneväylistä uudelleen.  Olemassa olevien ja verovaroilla rahoitettujen liikenneväylien yhtiöittäminen on järjetöntä.
 
Sote-uudistuksessa hallitus on unohtanut uudistuksen alkuperäisen tavoitteen. Uudistuksen keskipisteessä piti olla ihminen, ei yhtiö. Kaikkien suomalaisten yhteiset sosiaali- ja terveyspalvelut hallitus haluaa pakkoyhtiöittää ja asettaa ne samalle viivalle yksityisten palvelutuottajien kanssa. Suomessa on perinteisesti ymmärretty laadukkaan julkisen terveydenhuollon tärkeys sekä perustavanlaatuinen ero julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välillä: Julkisen terveydenhuollon prioriteetti on kansanterveys, kun taas yksityisen prioriteetti on tehdä voittoa. Jo tällä hetkellä yksityinen, yhdessä kolmannen sektorin kanssa, on ollut hyvä renki. Tätä järjestelmää piti parantaa, eikä romuttaa.
 
Suomalainen hyvinvointivaltio on maailman paras yhteiskuntamalli ja se on puolustamisen arvoinen asia. SDP ei hyväksy hyvinvointivaltion purkamista pala palalta, vaan haluaa rakentaa sitä vahvemmaksi. 
 
Pääministeri Sipilän pitäisi ymmärtää, asiallinen ja kovakin kritiikki on paikallaan silloin, kun tehdään hölmöyksiä. Kritiikistä ei pidä loukkaantua ja uhriutua, kritiikkiä kannattaa kuunnella.
 
Antti Rinne
SDP:n puheenjohtaja
 
 
Lisätietoja:
Dimitri Qvintus, 050 5740956
Viestintävastaava
SDP:n eduskuntaryhmä 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs