Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » Luonnonsuojeluliitto käynnisti kohtuutaloushankkeen

Suomen luonnonsuojeluliitto

Luonnonsuojeluliitto käynnisti kohtuutaloushankkeen

Tiedote.
Julkaistu: 04.06.2015 klo 13:11
Julkaisija: Suomen luonnonsuojeluliitto

Suomen luonnonsuojeluliitto on käynnistänyt kohtuutaloushankkeen, jonka tavoitteena on korjata ekologista kestävyysvajetta ja sopeuttaa taloutta maapallon kantokykyyn. Liitto huomauttaa myös Suomen uuden hallitusohjelman perustuvan talouden kasvupakkoon.

”Suomen hallitusohjelmassa tavoitellaan talouskasvua ympäristön kustannuksella. Paitsioon jäävät aikamme suurimmat haasteet kuten lajien sukupuuttoaalto, ilmastokriisi, luonnonvarojen ylikulutus ja globaali eriarvoisuus”, huomauttaa Suomen luonnonsuojeluliiton suojelupäällikkö Leo Stranius.

Luonnonsuojeluliitto pyrkii edistämään toimillaan kestävää taloutta. Liitto haluaa tuoda julkiseen keskusteluun talouden ja ympäristöongelmien riippuvuussuhteita. Liitto on varautunut työskentelemään asiassa pitkäjänteisesti. Tänä vuonna on järjestetty jo ensimmäiset seminaarit eri puolilla Suomea.

Suomen luonnonsuojeluliiton tavoitteena on talousjärjestelmä, joka toimii maapallon kantokyvyn rajoissa ja jakaa hyvinvointia oikeudenmukaisesti ja tulevat sukupolvet huomioiden. Kestävä talous voi toteutua ainoastaan luonnon asettamissa rajoissa.

”Suurimpia ympäristöhaasteita ei ratkaista, ellei puututa talouden toimintaan. Talouden painoarvo yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on ylivoimainen. On unohtunut, että hyvinvointimme on täysin riippuvaista ympäristön hyvästä tilasta. Kasvun ja kilpailukyvyn tavoittelu estää esimerkiksi tehokkaimmat toimet ilmastokriisin ratkaisemiseksi”, sanoo liiton kohtuutaloushankkeen koordinaattori Anna Latva-Pukkila.

”On järjetöntä, että tuotannon ja kulutuksen pitää kasvaa, jotta meillä voi olla hyvinvointia. Politiikan tavoite on siirrettävä talouskasvusta hyvän elämän tukemiseen. Talouskasvu pitäisi voida irrottaa luonnonvarojen kulutuksesta, mutta irtikytkennän onnistumisesta ei ole näyttöä”, Leo Stranius täydentää.

Suomen luonnonsuojeluliitto järjestää lauantaina 6. kesäkuuta klo 12–15 Kohtuutalous-piknikin Helsingissä Hesperian puistossa. Tapahtuma on osa kansainvälistä Degrowth Picnic Day -toimintapäivää. Kesäisen rennon yhdessäolon ohella kaikille avoimella piknikillä pureudutaan eväiden lisäksi talouskasvun ongelmiin ja kohtuutalouden tarjoamiin vaihtoehtoihin. Hesperian puistossa on mahdollisuus arvioida myös tuoreen hallituksen talouspolitiikkaa. Kierrätyskeskus tarjoaa maksuttoman mahdollisuuden polkupyörien pesuun ja ketjujen rasvaamiseen.

 

Lisätietoja:

- Anna Latva-Pukkila, kohtuutaloushankkeen koordinaattori, puh. 040 0460 250, anna.latva-pukkila@sll.fi

- Leo Stranius, suojelupäällikkö, puh. 040 7547 371, leo.stranius@sll.fi

- Kohtuutalous-piknik Facebookissa: http://bitly.com/kohtuutalouspiknik

- www.sll.fi/kohtuutalous

 

 

Matti Nieminen
viestintäpäällikkö, Suomen luonnonsuojeluliitto
puh. 050 564 2283, matti.nieminen@sll.fi, www.sll.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs