Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » Lindtman: Hallituksella taas kaksi eri linjaa

SDP Tiedotus

Lindtman: Hallituksella taas kaksi eri linjaa

Tiedote.
Julkaistu: 16.01.2016 klo 15:05
Julkaisija: SDP Tiedotus



SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman pitää kiusallisena, että hallituksen sisällä keskeisessä kysymyksessä on jälleen kaksi eri kantaa. Maahanmuuttajien kotouttamisen kannalta tärkessä työllistämisessä hallituspuolueiden sukset sojottavat aivan eri suuntiin.

"Ei ole vakuuttavaa, että hallituksen sisällä on työelämän keskeisistä periaatteista erimielisyyttä. Turvapaikanhakijoiden palkka-ale on yksi tällainen asia, joka herättää epätietoisuutta hallituksen linjasta, Lindtman sanoo.

Lindtman huomauttaa, että palkkauksen pitää perustua työn vaativuuteen eikä ihmisen sukupuoleen, muuhun taustaan tai ihonväriin.

"Hallituksen vastaus kaikkeen on palkka-ale. Eihän se näin voi mennä", Lindtman sanoo.

 
Soinin toimintaa Lindtmanin on kuitenkin vaikea ymmärtää. Soini on ajanut muun hallituksen kanssa koko kansan palkka-alea  ja nyt hän ryhtyy vastustamaan maahanmuuttajien palkka-alea. 
 
"Palkka-ale ei ole kestävä työllisyyslääke kenenkään kohdalla. Herääkin kysymys, mistä Soinin äkkikäänteessä on kysymys. Onko Soini laajemminkin muuttamassa kantaansa palkka-aleen? Tähän saakka nähty Soinin toiminta ei ole kovin johdonmukaista."

"Suomi ei missään nimessä  kaipaa kahden kerroksen työmarkkinoita. Samasta työstä pitää maksaa sama palkka."

Lindtman on samaa mieltä ministeri Orpon kanssa siitä, että kotouttamiseen kannattaa panostaa. 

"On ensisijaisen tärkeää, että maahanmuuttajat oppivat suomen kielen. Sitä kautta he pääsevät parhaiten kiinni suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään."
 
 
Lisätietoja:
Antti Lindtman
‪+358 40 5776255‬

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs