Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » Kuntatyönantajat hyväksyivät raamisopimuksen

KT Kuntatyönantajat

Kuntatyönantajat hyväksyivät raamisopimuksen

Tiedote.
Julkaistu: 13.10.2011 klo 14:29
Julkaisija: KT Kuntatyönantajat

KT Kuntatyönantajien valtuuskunta hyväksyi tänään työmarkkinakeskusjärjestöjen neuvottelutuloksen raamisopimuksesta. Kunnille ratkaisu on kallis. Valtuuskunta pitää kuitenkin hyvänä, että Suomeen saadaan kattava työmarkkinaratkaisu, jolla turvataan työrauha, parannetaan kilpailukykyä ja vakautetaan maamme julkista taloutta tässä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa.

- Meillä olisi muutoin ollut taas edessä liittokierros ja ilmeinen palkkakilpailu, toteaa KT:n työmarkkinajohtaja Markku Jalonen. Yli kaksivuotinen sopimus tuo muutaman edellisen vuoden liittokierroksen jälkeen enemmän ennustettavuutta kuntatalouteen.

Jalonen muistuttaa, että alakohtaiset neuvottelut käydään nyt hyväksytyn raamisopimuksen puitteissa. Kunta-alan neuvottelut käynnistyvät ensi viikolla. Lopullisesti raamisopimuksen kohtalo ja kattavuus ratkeavat vasta marraskuun 25. päivään mennessä.

Lisätietoja: työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, puh. 040 547 7710

KT Kuntatyönantajat on kuntatyönantajien etujärjestö, joka edustaa Suomen kaikkia kuntia ja kuntayhtymiä. KT neuvottelee ja sopii kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset. Se on keskeinen työelämän tuloksellisuuden ja laadun kehittäjä. Kunnissa ja kuntayhtymissä työskentelee 434 000 työntekijää ja viranhaltijaa.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs