Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » KT:n Jalonen: Tasapuolinen ratkaisu on löydettävissä

KT Kuntatyönantajat

KT:n Jalonen: Tasapuolinen ratkaisu on löydettävissä

Tiedote.
Julkaistu: 17.09.2015 klo 13:46
Julkaisija: KT Kuntatyönantajat

Työmarkkinajärjestöjen on nyt tartuttava pääministeri Sipilän ja maan hallituksen vetoomukseen yrittää vielä kerran ratkaisua yhteiskuntasopimukseksi, painottaa KT Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen. Hän pitää myönteisenä sitä, että Akava ja STTK ovat jo ilmoittaneet olevansa valmiita neuvottelemaan viiden prosentin säästövaatimuksen pohjalta. Myös SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly on valmis harkitsemaan neuvottelujen aloittamista uudelleen. Käytännössä uusi yritys voi alkaa perjantain ammattijärjestöjen mielenilmaisun jälkeen.

Työmarkkinaosapuolilla on nyt muutama päivä aikaa löytää ja esittää ratkaisu. Sellaisia toimenpiteitä voisivat Jalosen mielestä olla vaikkapa lomarahojen leikkaaminen ja työajan pidentäminen. Mahdollinen kombinaatio voisi löytyä siitä, että lomarahat puolitetaan ja toinen osa säästöistä tehdään työaikaa pidentämällä. Lomarahojen puolittaminen kohtelee kunta-alan henkilöstöä tasapuolisemmin kuin sunnuntaityökorvausten ja ylitöiden leikkaaminen.

Kuten pääministeri Sipilä puheessaan totesi, Suomi on velkaantunut melkein miljoona euroa tunnissa seitsemän vuoden ajan - ja velkakierre jatkuu. Kunnissa menot ovat selvästi tuloja suuremmat. Joudumme Jalosen mukaan siksi tekemään kuntasektorilla paljon vaikeita päätöksiä, jotta kuntatalous saadaan kestävälle pohjalle.

Lisätietoja

työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, puhelin 040 547 7710

KT Kuntatyönantajat on työmarkkinakeskusjärjestö, joka edustaa kuntia ja kuntayhtymiä työnantajina. KT neuvottelee ja sopii kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset. Se on keskeinen työelämän tuloksellisuuden ja laadun kehittäjä. Kunnissa ja kuntayhtymissä työskentelee 429 000 työntekijää ja viranhaltijaa. Kunta-alan palkkasumma henkilösivukuluineen on noin 21 miljardia euroa.

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs