Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » Kansalaisten kokemukset ja muistot eduskunnasta ja kansanedustajista kootaan nyt

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Kansalaisten kokemukset ja muistot eduskunnasta ja kansanedustajista kootaan nyt

Tiedote.
Julkaistu: 04.01.2016 klo 09:44
Julkaisija: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Eduskuntaan ja kansanedustajiin liittyvän muistitiedon keruu Minun eduskuntani alkoi 1. tammikuuta, ja se jatkuu 15. elokuuta 2016 asti.

Jokaisella meistä on mielikuvia sekä eduskunnasta että kansanedustajista, monilla myös muistoja ja omakohtaisia kokemuksia. Muistitiedon keruulla haluamme tavoittaa kansalaisten kokemuksia ja muistoja kansalaisvaikuttamisesta, eduskunnasta ja kansanedustajien työstä historian eri vaiheissa.

Minun eduskuntani -keruun kysymysrunkoon olemme koonneet teemoja vauhdittamaan muistelua: esimerkiksi vaalikampanjat, mielenosoitukset, kansalaisaloitteeseen osallistuminen. Eduskunnan työtä koskevassa osuudessa toivomme tietoa muun muassa kansanedustajien kohtaamisista, eduskuntaan liittyvistä tunteista sekä eduskuntavierailuihin ja -tapahtumiin osallistumisesta.

Keruuaineistosta on suunnitteilla Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan kuuluva julkaisu syksyyn 2017 mennessä. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan palkintoja.

Minun eduskuntani -keruun toteuttavat eduskunta, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Svenska Litteratursällskapet i Finland.

Minun eduskuntani -keruusivu: www.finlit.fi/eduskunta
Min riksdag webbsida http://fragelistor.sls.fi/fragelista/min-riksdag/
Eduskunnan verkkosivu: www.eduskunta.fi/FI/minuneduskuntani

Lisätietoja:
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto, keruu@finlit.fi, 0201 131 240
Svenska litteratursällskapets i Finland arkiv, fragelista@sls.fi, 09 618 777
Eduskunta, tutkija Joni Krekola 09 432 3464

Liitetiedostot

____________________________________________________________________________________________________

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, SKS on vuonna 1831 perustettu tieteellinen seura ja kulttuurijärjestö: tutkimuslaitos, humanistisen tiede- ja tietokirjallisuuden kustantaja, suullisen ja kirjallisen kulttuurin arkisto ja tieteellinen erikoiskirjasto sekä kirjallisuuden viennin ja kääntämisen tukija. Seuraan kuuluu runsaat 3 000 jäsentä ja sen palveluksessa työskentelee tällä hetkellä lähes sata henkeä. www.finlit.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs