Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » Kansainvälinen ilmastopolitiikka tarvitsee Suomenkin aloitteellisuutta

Suomen luonnonsuojeluliitto

Kansainvälinen ilmastopolitiikka tarvitsee Suomenkin aloitteellisuutta

Tiedote.
Julkaistu: 11.12.2014 klo 19:08
Julkaisija: Suomen luonnonsuojeluliitto

Suomen luonnonsuojeluliitto on mukana Suomen delegaatiossa pian puolitoista viikkoa jatkuneessa YK:n ilmastokokouksessa Perun Limassa. Kokouksessa valmistellaan vuonna 2015 solmittavan Pariisin ilmastosopimuksen ensimmäinen luonnos. Neuvotteluissa on juututtu erimielisyyteen ilmastorahoituslupausten toteuttamisesta.

Ilmastorahoituksella tuetaan ilmastonmuutokseen sopeutumista ja tuetaan vähähiilistä kehitystä. Myös EU on toistaiseksi vastustanut kirjauksia, joilla sovittaisiin ilmastorahoituksen tason nostamisesta Pariisin sopimuksessa.

"EU:n kanta hidastaa neuvotteluja. Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasosen tulisi vaikuttaa aktiivisesti tämän lukon avaamiseksi", sanoo suojeluasiantuntija Otto Bruun Suomen luonnonsuojeluliitosta.

Aiemmin ilmastoneuvotteluissa on päätetty, että kaikki merkittäviä päästöjä aiheuttavat maat ilmoittavat maaliskuun 2015 loppuun mennessä omista panoksistaan. Liman ilmastokokouksessa pitäisi päättää, mitä nämä panokset sisältävät ja mitä tehdään, jotta sopimuksen tavoitteena oleva ilmaston alle kahden asteen lämpeneminen toteutuisi.

Limassa päätetään lähipäivinä eri maiden panosten arvioinnista Pariisin ilmastokokouksen alla.

"Lupausten riittävyys on arvioitava tiukasti ja tahtia kiristettävä, jos tarjoukset eivät riitä ilmastokriisin estämiseksi", toteaa suojeluasiantuntija Otto Bruun. 

Suomen ilmastopolitiikassa parantamisen varaa

Saksalainen kansalaisjärjestö Germanwatch julkaisi vuosittaisen Climate Performance Index -selvityksen Liman ilmastokokouksessa. Suomen ilmastopolitiikka arvioitiin Pohjoismaista selvästi heikoimmaksi. Suomi sijoittui 31. sijalle 61 arvioidun maan joukossa.

Tanska on ilmoittanut, että se vähentää nopeasti riippuvuuttaan fossiilisista polttoaineista ja siirtyy kokonaan uusiutuvaan energiaan vuoteen 2050 mennessä. Ilmoitus on herättänyt Limassa laajaa innostusta. Norja puolestaan ajaa Pariisin sopimustekstiin hyviä kirjauksia hiilipäästöistä vapaasta taloudesta vuoteen 2050 mennessä.

"Suomen tulisi Pariisin ilmastokokouksen alla siirtyä pohjoismaiseen ilmastopolitiikkaan", Bruun suosittelee.

Yksi Liman ja Pariisin kokousten onnistumisen mittari on, miten maat vähentävät päästöjään ilmoitettua enemmän jo ennen vuotta 2020. Hallitustenvälinen ilmastopaneeli (IPCC) on korostanut, että nykyinen "päästöpolku" on kestämätön. Juuri siksi neuvotteluissa vaaditaan, että yksittäisten jäsenmaiden tulee ilmoittaa merkittävistä lisätoimista jo lähivuosille.

"Suomi voisi näyttää esimerkkiä lisäämällä hiilinielujaan ja poistamalla ympäristölle haitalliset fossiilisten polttoaineiden tuet. Tehokas soiden ja metsien suojelu on hyvää ilmastopolitiikkaa", Bruun korostaa.

Liman kokouksen tunnelma on ollut toiveikas. Keskiviikkona 10. joulukuuta Liman kaduilla oli Latinalaisen Amerikan kaikkien aikojen suurin ilmastomielenosoitus. Arvioiden mukaan 15 000-20 000 ihmistä osoitti mieltään ihmisoikeuksien päivänä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Perun alkuperäiskansat ja Andien lumipeitteen sulamisesta huolestuneet ihmiset olivat mielenosoituksen kärjessä. 

Lisätiedot:

Otto Bruun, suojeluasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. +358 50 345 4411, otto.bruun@sll.fi. Paikalla Perussa, huomioi -7 tunnin aikaero.

Climate Performance Index:

https://germanwatch.org/en/download/8599.pdf

Suomen luonnonsuojeluliitto on maan suurin ympäristönsuojelun kansalaisjärjestö.
---
Laura Rantanen, tiedottaja
Suomen luonnonsuojeluliitto
etunimi.sukunimi@sll.fi, www.sll.fi
puh. + 358 400 415042

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs