Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Politiikka » Jutta Urpilainen: Keväällä uusia kasvutoimia

SDP-ALUEET

Jutta Urpilainen: Keväällä uusia kasvutoimia

Tiedote.
Julkaistu: 24.11.2012 klo 13:38
Julkaisija: SDP-ALUEET

SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen pitää kotimaan talouden näkymiä varsin synkkinä. Suhdannetilanne on heikko. Bruttokansatuote supistui alkusyksystä. Tilanne on hänestä huolestuttava.
 
- Olemme siis hyvin hitaan kasvun vaiheessa. Tarvitaan uusia toimenpiteitä, se on selvä. Tulevissa talousratkaisuissa huomio pitää kohdistaa ennen kaikkea kahteen teemaan: Suomi tarvitsee kasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn edellytysten parantamista. Tarvitsemme myös yhteiskunnan rakenteellista uudistamista ja julkisen talouden kestävyyden parantamista. Näissä on jo toimenpiteitä tehty tällä vaalikaudella, mutta lisää tarvitaan.
 
Suomi on Urpilaisen mukaan ison rakennemuutoksen keskellä, joka näkyy myös työpaikkakehityksessä. Teollisuudesta on hävinnyt noin 60 000 työpaikkaa viimeisten neljän vuoden aikana. Suomi tarvitsee yksityisen sektorin työpaikkoja.
 
- Me tarvitsemme vientiä ja sitä tukevia palveluja. Teollisuuden toimintaedellytyksiä on parannettava ja rikkidirektiivin aiheuttamista muutoksista huolehdittava.  Meidän on käännettävä ict-alan murros mahdollisuudeksi. Odotan paljon Pekka Ala-Pietilän vetämältä työryhmältä. Uskon, että Suomi voi jatkossakin olla ict-alan edelläkävijä.

Eettisesti kestävää kaivostoimintaa
 
Ajankohtainen ja yhtä lailla suomalaisen kasvun kannalta tärkeä asia on kaivostoiminta. Talvivaaran tapahtumat ovat järkyttäneet kaikkia. Niistä ei Urpilaisen mielestä tule kuitenkaan vetää vääriä johtopäätöksiä.
 
- Suomella ei ole varaa siihen, että kaivosteollisuus ja ympäristönsuojelu ovat pysyvästi törmäyskurssilla. Me tarvitsemme molempia. Puhtaan luonnon, joka edistää niin virkistystoimintaa kuin matkailua ja myös maaperän kestävää taloudellista hyödyntämistä.

- Suomalaisesta osaamisesta ja puhtaasta teknologiasta pitää tehdä uusi suomalainen menestystarina. Tämä edellyttää kuitenkin, että omat asiamme on kunnossa. Eettisesti kestävä kaivostoiminta edellyttää ympäristöarvot turvaavaa lainsäädäntöä. Talvivaaran kohdalla ensisijaista on tietysti vuodon tukkiminen kokonaan ja lopullisesti. Yhtiön pitää kantaa yhteiskuntavastuuta.

Suomessa on huolehdittava myös hyvinvointivaltion rahoituksesta. Olemme sitoutuneet siihen, että valtion velkasuhde käännetään laskuun tämän vaalikauden aikana. Sopeutustoimia tehdään myös ensi keväänä, jos se on välttämätöntä.  Julkisen talouden pidemmän aikavälin kestävyydestä on myös huolehdittava. Se edellyttää Urpilaisen mukaan rakenteellisia uudistuksia.

- Tästä syystä hallituksen käynnistämät rakenneuudistushankkeet perhetukien ja opintotuen osalta ovat tärkeitä. SDP on valmis heti esitysten valmistuttua aloittamaan niiden eteenpäin viemisen. Suomi tarvitsee rakenneuudistuksia. Suomi tarvitsee kaikki käsiparit töihin.

 



Lisätietoja:

erityisavustaja Ville Kopra, p. 040 826 1358

SDP

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs