Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Perhe » Suomen Lähetysseuran kumppani antaa apua maanjäristyksen aiheuttamista traumoista kärsiville Nepalissa

Suomen Lähetysseura

Suomen Lähetysseuran kumppani antaa apua maanjäristyksen aiheuttamista traumoista kärsiville Nepalissa

Tiedote.
Julkaistu: 06.05.2015 klo 13:48
Julkaisija: Suomen Lähetysseura

Suomen Lähetysseuran kumppani Centre for Mental Health and Counselling on aloittanut mielenterveystyön niiden parissa, jotka kärsivät maajäristyksen jälkeisistä traumoista.

Järjestön työntekijät kertovat, että 25. huhtikuuta Nepalia koetellut suuri maanjäristys on vaikuttanut yli 13 miljoonan ihmisen elämään. Kaikkein suurimmat tuhot ovat Kathmandussa ja ympäröivissä lääneissä.

Omaisiaan ja omaisuuttaan menettäneet kärsivät traumoista, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämään. Jälkijäristyksiä tulee jatkuvasti, minkä takia asukkaat ovat koko ajan varuillaan. Varsinkin lapset ovat stressaantuneita ja peloissaan. Järjestön mukaan yli 1,3 miljoonaa lasta ja noin 800 000 naista kärsii traumoista.

Jokapäiväisten tarvikkeiden kuten telttojen, ruuan ja hygieniatarvikkeiden lisäksi ihmiset tarvitsevat mielenterveydellistä apua. Centre for Mental Health and Counselling keskittää apunsa alueille, joissa tuhot ovat suurimmat: Bhaktapuriin sekä Gorkhan, Dhadingin, Dolakhan ja Kavren lääneihin.

Avun tarkoitus on auttaa katastrofista henkiin jääneitä ryhmäterapialla sekä henkilökohtaisilla ja parityöskentelyllä. Erityishuomion kohteena ovat lapset, naiset ja vammaiset.

Lähetysseuran asiantuntijana CMC:n tiimissä työskentelee psykologi Raija Kiljunen

Centre for Mental Health and Counselling on perustettu 12 vuotta sitten. Se tekee mielenterveystyötä yhteisöissä ja kouluissa. Lisäksi se tekee ammattimaista ja kestävää vaikuttamistyötä mielenterveysasioiden edistämiseksi paikallistasolta keskushallintoon. Järjestö pyrkii saamaan kouluihin lapsiystävällisiä opetusmenetelmiä. Yleisimpiä mielenterveysongelmia Nepalissa ovat masennus ja paniikkihäiriöt.

***

Lisätietoja Lähetysseuran kehitysyhteistyökoordinaattori Anu Vasamies-Hackenbruch, puh. 040 451 4538

 

Kuvatekstit:

Centre for Mental Health and Counselling antaa aikuisille ryhmäterapiaa Bhaktapurin alueella, joka on yksi kaikkein eniten tuhoista kärsinyt alue. Kuva: CMC/Nepal

Varsinkin lapset ovat peloissaan maanjäristyksen aiheuttamien tuhojen ja kuoleminen takia. CMC keskittää toimintaansa lasten henkisen hyvinvoinnin paranemiseen. Kuva: CMC/Nepal

Liitetiedostot

Suomen Lähetysseura on vuonna 1859 perustettu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö, joka toimii 30 maassa yhteistyössä paikallisten kirkkojen ja järjestöjen kanssa. Lähetysseura on myös ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestö ja yksi Suomen suurimpia kehitysyhteistyöjärjestöjä. www.suomenlahetysseura.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs