Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Perhe » Perhetyölle on huutava kysyntä Espoon seurakunnissa

Espoon seurakunnat

Perhetyölle on huutava kysyntä Espoon seurakunnissa

Tiedote.
Julkaistu: 10.02.2014 klo 13:45
Julkaisija: Espoon seurakunnat

”Auroran Kasvatusakatemia on tarkoitettu kaikille perheille, jotka painiskelevat kasvatuksen saralla. Mukana on ollut niin vanhempia kuin isovanhempiakin”, Espoon tuomiokirkkoseurakunnan Auroran alueen pastori Päivi Linervo toteaa.  

Perheitä ja kasvattajille järjestetään vanhemmuusiltoja lasten, nuorten ja vanhempien hyvinvoinnista sekä keskinäisestä kommunikaatiosta. Osana iltoja on vanhempien vertaistukitoiminta. Vapaaehtoiset ovat mukana toiminnan ideoinnissa. Tuloksena on "vanhemmuuskoulu", josta jokainen vanhempi voi hyötyä perhetilanteesta riippumatta.

Auroran kappelille mahtuu parisataa henkeä, asiantuntijaluennoissa sali on ollut aina täynnä kuulijoita.

Vuonna 2013 vedettiin työnohjausryhmää vanhemmille. Koulujen kanssa on toteutettu yhteistyössä kasvatusluentoja. ”Perheiden tukemiseen on erityisesti panostettu muutaman vuoden ajan”, perhetyönohjaaja Outi Wenell kertoo.

Vanhemmuuden palikat -ryhmät kokoavat 10–30 henkeä kerrallaan. Ryhmät ovat avoimia kaikille, tosin lastenhoitoon pitää ilmoittautua etukäteen.

Perheleireille tulijoita enemmän kuin mukaan mahtuu

Perhetyölle on suorastaan huutava tilaus. Seurakuntien perheleireille on enemmän tulijoita kuin mukaan mahtuu. Kesän leirillä osallistujia oli Velskolassa sata. Viikonloppuleireille mahtuu yleensä leirikeskuksen koon mukaan 10–25 perhettä. Perheitä jää jonottamaan paikkoja.

Akuutteihin tilanteisiin on tarjolla ammatillista keskusteluapua. ”Viime vuonna kirjattiin kahdelle perhetyöntekijälle yhteensä 186 vastaanottokäyntiä keskusteluita varten”, Outi Wenell kertoo.

Päivi Linervo aloittaa tänä vuonna Toimiva perhe -kurssin Auroran kappelilla. Viime syksyn kasvatusluentojen jälkeen on tullut paljon kyselyitä ja toiveita, joiden pohjalta Linervo vetää käytännön vuorovaikutustaitoja kartoittavaa kurssia. Maksimiosallistujamäärä on parisenkymmentä henkeä.

Kaikesta toiminnasta kootaan palaute seurakuntalaisilta, ja työtä kehitetään sen mukaisesti.

Auroran Kasvatusakatemian kevään luennot: Ti 11.2. klo 18 "Uusperhe - uusi onniko?", uusperheasiantuntija, kasvatustieteiden tohtori Päivi Sutinen, ma 24.3. klo 18.30 professori Liisa Keltikangas-Järvinen ”Lapsen sosiaalistamisen pakko – uhka kehitykselle?”, ma 5.5. klo 18 "Elinikäinen vanhemmuus", perhetyönohjaaja Outi Wenell. Kasvatusaiheinen ilta 11.3. klo 18 rippikoululaisten vanhemmille, Markus Talvio.

Paikkana on Auroran kappeli, Heiniemenpolku 1, 02940 Espoo.

Tiedot Espoon kaikkien seurakuntien perheille suunnatusta toiminnasta löytyy verkkosivuilta.

www.espoonseurakunnat.fi/web/toiminta/perhe-ja-parisuhde ja www.espoonseurakunnat.fi/web/toiminta/alle-kouluikaiset

Lisätietoja:
Pastori Päivi Linervo, Espoon tuomiokirkkoseurakunta, paivi.linervo@evl.fi, 050 438 0184 tai
perhetyönohjaaja Outi Wenell, outi.wenell@evl.fi, 040 547 4146.

 

Kasvatusakatemia saa Korsi-projektin rahoitusta

Kasvatusakatemia on yksi nuorten ja vanhusten syrjäytymistä ehkäisevästä Espoon seurakuntien Korsi-projektista rahoituksen joulukuussa 2013 saaneista seurakuntien toimintamuodoista. Muita ovat Olarin seurakunnan Hiljaisten tyttöjen ryhmä, Voimavalokuvani -pienryhmät ja Musiikkia hoivalaitoksissa 2014, Tapiolan seurakunnan Iloa! – tukitoimintaa pienluokille, Espoon tuomiokirkkoseurakunnan Nuorten elämänhallintaryhmä, sekä Leppävaaran seurakunnan Poikien peliryhmä.

Espoon seurakuntayhtymän talousarvioon on varattu kolmelle vuodelle 900 000 euroa vanhusten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen vuosille 2012–2014.  Rahoitusta on nyt myönnetty seitsemälle seurakuntien hankkeelle, joista kaksi on uutta ja viisi jatkohanketta. Aiemmin on rahoitettu 27 seurakuntien hanketta sekä yhteistyössä Espoon järjestöjen yhteisön kanssa toteutettava Keikka-aputoiminta, joka välittää vapaaehtoisia kotona asuvien vanhusten tueksi.

Korsi-projektissa kehitetään uudenlaisia toimintamalleja, luodaan uusia yhteistyöverkostoja sekä hyödynnetään erityisesti vapaaehtoistyön mahdollisuuksia entistä monipuolisemmin. Nuorten ja vanhusten syrjäytymistä ehkäisevää hanketta koordinoi Espoon seurakuntayhtymässä Tomi Oravasaari. 

Lisätietoja:

Espoon seurakuntien syrjäytymisen ehkäisemiseen tähtäävä Korsi-projekti

Projektisihteeri Tomi Oravasaari, puh. 09 8050 2324, tomi.oravasaari@evl.fi

Korsi-projektin kotisivut: www.espoonseurakunnat.fi/web/seurakuntayhtyma/korsi-projekti

 

(Edit: 10.2.2014 klo 14.53 lisätty Auroran kappelin osoite)

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs