Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Perhe » Ohjaamo kokosi yhteen nuorisoalan ammattilaisia

Lappeenrannan kaupunki

Ohjaamo kokosi yhteen nuorisoalan ammattilaisia

Tiedote.
Julkaistu: 22.04.2015 klo 10:59
Julkaisija: Lappeenrannan kaupunki

Etelä-Karjalan ohjaamo järjesti tiistaina 21.4. Kohti ohjaamoa -tilaisuuden yhteistyökumppaneilleen. Lappeenrannan Monarilla järjestetyssä tilaisuudessa oli mukana noin 90 nuorisoalan ammattilaista, joille kerrottiin Etelä-Karjalan ohjaamon käynnistymisestä sekä kannustettiin ideointiin. Ohjaamoon rakennetaan uutta toimintamallia noudattava, matalan kynnyksen kohtauspaikka, joka tarjoaa palveluita 13−29-vuotiaille nuorille. 

Ohjaamokoordinaattorina toimiva Jenna Ahlberg on ilahtunut suuresta osallistujamäärästä. 

− Tilaisuus onnistui erinomaisesti ja kokosi paikalle lähes sata nuorisoalan ammattilaista. Mielestäni tämä kertoo ohjaamon ajankohtaisuudesta ja tarpeesta. Nyt näyttäisi löytyvän aitoa osallistumisen halua, todellista sitoutumista ja oikeanlaista asennetta, toteaa Ahlberg. 

Etelä-Karjalan ohjaamossa nuorille tarjottavia palveluja kootaan seudullisiin toimipisteisiin, joissa keskeisiä toimintoja ovat ennaltaehkäisevät ja asiakaslähtöiset palvelut sekä ratkaisukeskeinen työote. Ohjaamo-palvelupisteet sijaitsevat Lappeenrannassa nuoriso- ja monitoimitalo Monarilla ja Imatralla nuorisotalo Koskiksessa. Lappeenrannan ohjaamo palvelee Lappeenrannan seutukuntaa (Lemi, Luumäki, Savitaipale, Taipalsaari) ja Imatran ohjaamo Imatran seutukuntaa (Rautjärvi, Ruokolahti, Parikkala). Lisäksi palvelupisteiden toimintaa täydennetään Eksoten liikkuvilla palveluilla ja toimintamalleilla. 

− Ohjaamo tarjoaa nuorille matalan kynnyksen palveluohjausta moniammatillisten tiimien toimesta. Toiminnan tavoitteena on edistää nuorisotakuun toteutumista, Ahlberg korostaa. 

Ohjaamon ydintoimintaa ovat henkilökohtainen tiedotus, neuvonta ja ohjaus sekä arjen- ja elämänhallinnan tuki. Ohjaamo tukee nuoria sosiaalisten taitojen ja valmiuksien kehittämisessä sekä urasuunnittelussa, kouluttautumisessa ja työllistymisessä. Hankkeen avulla kehitetään myös nuorille suunnattua työpaja- ja harrastetoimintaa nuorten lähtökohdista käsin. 

Etelä-Karjalan ohjaamo on kolmivuotinen ESR-hanke, jonka Lappeenrannan kaupunki käynnisti 1.3.2015 yhdessä Imatran kaupungin ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin, Eksoten, kanssa. Hankkeen tavoitteena on uuden nuoria palvelevan toimintamallin kehittäminen ja juurruttaminen osaksi kuntien normaalia toimintaa koko Etelä-Karjalan alueella. 

Etelä-Karjalan ohjaamossa työskentelee maakunnallinen ohjaamotiimi. Hankkeen projektipäällikkönä toimii Lappeenrannan kaupungin nuorisotoimenjohtaja Sirpa Räikkönen. Ohjaamokoordinaattoreina toimivat Jenna Ahlberg (Lappeenranta) ja Marika Vento (Imatra) sekä Eksoten kehittäjäkoordinaattorina Hannu Hakalisto. 

Lisätietoja:

Lappeenrannan kaupungin nuorisopalvelut, Etelä-Karjalan ohjaamo
Ohjaamokoordinaattori Jenna Ahlberg, puh. 0400 796 035
jenna.ahlberg@lappeenranta.fi

Liitetiedostot

Lappeenranta on kansainvälinen yliopisto- ja matkailukaupunki logistisesti merkittävällä alueella Kaakkois-Suomessa, EU:n ja Venäjän rajalla. Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT), innovatiivinen toimintaympäristö, osaava työvoima ja hyvät verkostot helpottavat kansainvälisen liiketoiminnan aloittamista ja laajentamista noin 73 000 asukkaan kaupungissa. Lappeenrannan saavutettavuus on erinomainen kansainvälisen lentokentän ansiosta. Saimaan rannalla sijaitsevassa kaupungissa arvostetaan ympäristön puhtautta ja asuinalueiden viihtyisyyttä. www.lappeenranta.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs