Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Perhe » KESÄPIKNIK KUTSUU – NÄMÄ EVÄÄT KESTÄVÄT PARHAITEN SÄILYTYSTÄ

Leipätiedotus ry

KESÄPIKNIK KUTSUU – NÄMÄ EVÄÄT KESTÄVÄT PARHAITEN SÄILYTYSTÄ

Tiedote.
Julkaistu: 25.06.2015 klo 15:29
Julkaisija: Leipätiedotus ry

Herkullinen eväsretki kuuluu kesään. Eväiden kuljetus ja säilyttäminen vaativat kuitenkin tarkkuutta, jotta siitä voi nauttia huoletta.

- Ensimmäiseksi kannattaa tarkistaa elintarvikkeiden pakkausmerkinnöistä ruokien säilytyslämpötilat ja –ohjeet, kertoo elintarviketieteiden maisteri Kaisa Mensonen.

- Kylmäsäilytystä vaativa ruoka pakataan lähtiessä kylmäkallejen kanssa kylmälaukkuun. Kylmäkallejen sijasta voi käyttää esimerkiksi jäisiä pakastemarjapusseja; sulaneet marjat voi sitten syödä jälkiruoaksi, Mensonen jatkaa.

Hyviä eväsruokia ovat täytetyt voileivät, karjalanpiirakat, pullat, juustot, hedelmät ja salaatit.

- Valmiiksi pilkotut kurkut ja tomaatit on hyvä ottaa mukaan erillisessä rasiassa ja laittaa leivän väliin vasta paikan päällä. Näin leipä säilyttää rapeutensa eikä juustoviipalekaan muutu lötköksi, vinkkaa Mensonen.

Leivät itsessään, samoin piirakat ja pullat, säilyvät hyvin huonelämpötilassa. Myös juusto, kasvikset ja suolaisimmat kestomakkarat säilyvät syömäkelpoisina muutaman tunnin ilman kylmää. Ne kannattaa kuitenkin suojata auringonvalolta aina esillepanoon asti. Monet muut leiväntäytteet sen sijaan, kuten kalavalmisteet ja lihaleikkeleet, vaativat kylmäsäilytyksen. Helposti pilaantuvia ruokia taas, kuten majoneesia, ei kesälämpimällä suositella eväsretkelle mukaan otettaviksi.

Juomat pysyvät kätevästi kylminä, kun ne laittaa hetkeksi pakastimeen ennen lähtöä. Ruokien lisäksi piknik-koriin kuuluvat myös viltti, pöytäliinat, servietit, ottimet ja astiat. Lisäksi kun mukaan ottaa vielä hyvää mieltä, on viihtyisä piknik-hetki taattu.

 

Lisätietoja:

Kaisa Mensonen ETM, Leipätiedotus ry:n toiminnanjohtaja, kaisa.mensonen@leipatiedotus.fi, 040 594 2728

Liitetiedostot

Leipätiedotus ry on vuonna 1961 perustettu leipomoteollisuuden yhteinen tiedotusyksikkö. Leipätiedotuksen tarkoitus on vahvistaa leivän ja leipomotuotteiden myönteistä mielikuvaa viestinnällisin keinoin hyvän ravitsemuksen edistämiseksi. Toiminnan perustana ovat ravitsemussuositukset.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs