Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Perhe » KANTELETAR-PERHETAPAHTUMA HEUREKASSA 26.4. klo 12-16

Heureka, suomalainen tiedekeskus

KANTELETAR-PERHETAPAHTUMA HEUREKASSA 26.4. klo 12-16

Tiedote.
Julkaistu: 07.04.2015 klo 08:18
Julkaisija: Heureka, suomalainen tiedekeskus

KANTELETAR-PERHETAPAHTUMA HEUREKASSA 26.4. klo 12-16

Kanteletar täyttää 175 vuotta, ja sen kunniaksi runokirja herää henkiin Heurekan perhetapahtumassa. Ajaton-klubin konserteissa kello 13, 14 ja 15 yleisö voi osallistua runolauluun tekstit apunaan, ja vieraana on Eeva-Leena Pokela. Yhdessä lauletaan Kantelettaren runoja, ja työpajoissa kello 12-16 voi tutustua runojen kieleen ja aiheisiin värittäen, piirtäen ja tekstaten. Työpajoissa voi kokeilla mm. kanteletta, munniharppua ja muita kansanomaisia soittimia omin sormin. Perheen pienimmille käpylehmä-työpaja!

Tapahtuman yhteistyökumppanina on Shamu-yhtye, joka koostuu Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmästä valmistuneista ja siellä opiskelevista musiikin ammattilaisista. He ovat perehtyneet suomalais-ugrilaisen alueen vanhoihin laulu- ja soittotapoihin ja löivät itsensä läpi toissavuonna laulamalla läpi Kalevalan. Tänä vuonna on Kantelettaren läpilaulannan vuoro Ajaton-klubin merkeissä!

Tapahtumaan ja sen konsertteihin on vapaa pääsy. Heurekan näyttelyihin tarvitaan pääsylippu.

Shamu-yhtye:

Heidi Haapoja – laulu, huilut, kellot

Lotta Hagfors – laulu, lyömäsoittimet, kantele, kellot

Amanda Kauranne – laulu, lyömäsoittimet, munniharppu, kellot

Emmi Kuittinen – laulu, kantele, kellot

Minna-Liisa Tammela – laulu, jouhikko, kellot

Sanne Tschirpke – laulu, puhaltimet, munniharppu, kellot

Kirsi Vinkki – jouhikko, viulu, laulu, kellot

 

Lisätietoa:

Projektipäällikkö Paula Havaste, paula.havaste@heureka.fi,  040 9015375

Tapahtumatuottaja Siina Vasama, siina.vasama@heureka.fi, 040 9015260

Liitetiedostot

Tiedekeskus Heureka on elävä näyttelykeskus kaikenikäisille. Heurekassa tutustutaan tieteeseen ja teknologiaan hauskalla tavalla itse tehden ja kokeillen. Päänäyttelyn lisäksi esillä on aina myös vaihtuvia näyttelyitä eri aiheista. Kesäisin on avoinna ulkonäyttelyalue Tiedepuisto Galilei. Vuorovaikutteisten näyttelyiden ohella kävijät voivat kokea huikeita elämyksiä Heurekan planetaariossa, jossa esitetään pääasiassa tähtitiedeaiheisia planetaarioelokuvia. Kaikki Heurekassa toimii suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi sekä osin myös venäjäksi ja viroksi. Vantaan Tikkurilassa sijaitseva Heureka avasi ovet yleisölle jo vuonna 1989, ja on nykyään avoinna ympäri vuoden. Kävijöitä on vuosittain keskimäärin lähes 300 000. Heureka on yksi Suomen suosituimmista vapaa-ajan keskuksista. Lisätietoja: www.heureka.fi

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs