Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Pankit ja rahoitus » Suomalaiset Pohjoismaiden laiskimpia kilpailuttamaan vakuutuksiaan

Suomalaiset Pohjoismaiden laiskimpia kilpailuttamaan vakuutuksiaan

Tiedote.
Julkaistu: 09.04.2013 klo 09:00
Julkaisija: POP Pankki

Suomalaisista vain 24 prosenttia on kilpailuttanut vakuutuksensa vuoden sisällä. Ahkerimmat kilpailuttajat löytyivät Norjassa, missä jopa 47 prosenttia oli vertaillut vakuutusyhtiöitä.  Suomalaiset ovat kuitenkin kaikista pohjoismaalaisista kiinnostuneimpia hankkimaan vakuutuksensa verkossa, ilman konttoreita toimivista vakuutusyhtiöistä.

POP Vakuutuksen CINT- tutkimusyhtiöllä teettämästä pohjoismaisesta kyselystä käy ilmi, että lähes joka kolmannella suomalaisella on vierähtänyt kolme vuotta tai enemmän vakuutusten kilpailuttamisesta. Ahkerimmin vakuutuksia kilpailutetaan Pohjois-Suomessa ja laiskimmin Etelä- ja Länsi-Suomessa. 30 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista ei muistanut, milloin olisi viimeksi laittanut vakuutusyhtiöt vertailuun.

– Perinteinen vakuutusala on voimakkaassa murroksessa, ja kilpailu lisääntymässä. Jos vakuutusten kilpailuttamisesta on kulunut enemmän kuin vuosi, saattaa henkilö maksaa nyt merkittävää ylihintaa palveluistaan, POP Vakuutuksen Pasi Puntari vihjaa.

Suomalaiset ovat pohjoismaalaisista kaikista kiinnostuneimpia ostamaan vakuutuksensa verkosta toimijoilta, joilla ei konttoriverkostoa, mutta perinteisiä toimijoita edullisemmat hinnat. 28 prosenttia kyselyyn vastanneista Suomessa asuvista on jo ostanut aiemmin vakuutuksensa verkosta. Yleisintä vakuutusten hankkiminen verkosta on Ruotsissa, missä 34 prosenttia oli kokeillut vakuutuksen ostamista verkosta.

– Suomalaisista 81 prosenttia kertoi, että voisi hankkia vakuutuksen verkosta ja luku on Pohjoismaiden korkein. Muista pohjoismaalaisista poiketen kuitenkin jo verkossa asioineet suomalaiset olivat kokeneet ostoprosessin hieman vaikeaksi. Kiinnostusta siis on, mutta suomalaiset kuluttajat kaipaavat ilmeisesti helppokäyttöisempää verkko-ostamista, Puntari pohtii.

Kyselyyn vastanneet olivat erityisen kiinnostuneita tarkastelemaan omien vakuutusten tietoja (58 %), tekemään hintavertailuja (43 %) ja saamaan asiakaspalvelua (39 %) tai hoitamaan korvausasioitaan (39 %) matkapuhelimellaan tai tablet-laitteellaan.

– Uskon, että kymmenen vuoden kuluessa perinteiset vakuutuskonttorit ovat lähes tyystin kadonneet Suomesta. Chatin ja puhelinpalvelun avulla kuluttajat voivat saada vaivattomasti henkilökohtaisen kontaktin tarvittaessa, ja välttyvät maksamasta tyhjyyttä kumisevista, fiineistä konttoritiloista, Puntari lataa.

Puntarin mukaan Suomessa verkon kautta myydyimmät vahinkovakuutustuotteet ovat auto- ja matkavakuutukset. Autovakuutukset toimivat myös viime marraskuussa aloittaneen POP Vakuutuksen myynnin veturina.

– Saamamme suosio on ylittänyt kaikki odotuksemme ja esimerkiksi uusien autovakuutuksien osuudessa olemme nousseet lyhyessä ajassa aivan suurimpien vakuutusyhtiöiden kylkeen. Kaikista myymistämme vakuutuksista jo yli 70 prosenttia ostetaan verkosta ilman asiakaspalvelumme tukea, mikä kertoo suomalaisten valmiudesta hankkia vakuutukset verkosta.

Tutkimusyhtiö CINT toteutti tutkimuksen vuodenvaihteessa POP Vakuutuksen toimeksiannosta Omnibus-verkkokyselynä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Kustakin maasta vastaajia oli 1000. Otos edustaa kunkin maan aikuisväestöä iän, sukupuolen ja maantieteellisen jakauman suhteen.

 

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Pasi Puntari, puh. 0400 429 106

pasi.puntari@popvakuutus.fi

www.popvakuutus.fi

Liitetiedostot

 

POP Vakuutus on verkossa toimiva vakuutusyhtiö, joka tarjoaa selkeitä ja kilpailukykyisiä vakuutuksia henkilöasiakkaille. Valikoimaan kuuluvat kaikki tavallisimmat henkilöasiakkaan tarvitsemat vahinkovakuutustuotteet, jotka liittyvät henkilöihin, ajoneuvoihin tai kiinteistöihin. POP Vakuutus on Suomen Vahinkovakuutus Oy:n aputoimi- ja markkinointinimi. Yhtiön omistaa POP Pankki -ryhmä. Yhtiön toimintaa valvoo Finanssivalvonta. 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs