Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Pankit ja rahoitus » Evli paras yhteisövarainhoitaja 2015

Evli Pankki Oyj

Evli paras yhteisövarainhoitaja 2015

Tiedote.
Julkaistu: 02.11.2015 klo 14:30
Julkaisija: Evli Pankki Oyj

2.11.2015

Evli on valittu Suomen parhaaksi varainhoitotaloksi tuoreessa yhteisövarainhoidon SFR 2015 –asiakastutkimuksessa (yksilöllinen varainhoito + rahastot, kokonaislaatu).* Tunnustuksena Evli sai parhaan yhteisövarainhoitajan SFR Platinum Award -palkinnon. Ensimmäinen tila jaettiin tänä vuonna kahden varainhoitajan kesken.

Evli nousi käytetyimmäksi varainhoitotaloksi Suomessa yhteensä 12 varainhoitajan joukosta. 60 prosenttia haastatteluun vastanneista yhteisöstä käyttää Evliä varainhoitajanaan.

Evlin tarjoama sijoitustoiminnan tuotto arvioitiin tutkimuksen parhaaksi sekä vuoden että kolmen vuoden periodeilla. Tämän lisäksi Evliä pidetään kaikkein houkuttelevimpana varainhoitotalona asiakkaiden arvioidessa tulevia muutoksia varainhoitajissaan seuraavien 12 kuukauden aikana.

"Asiakkailta saatu tunnustus on Evlille tärkeä arvostuksen ja luottamuksen osoitus. Jo 30 vuotta vaativia instituutioita palvelleena voimme todeta, että paras tulos syntyy asiantuntijuudesta ja asiakkaan yksilöllisestä, hänen eduistaan lähtevästä palvelusta. Tätä vaalimme tinkimättä kaikkien asiakkaidemme kohdalla", sanoo toimitusjohtaja Maunu Lehtimäki.

SFR–asiakastutkimuksessa Suomen suurimmat yhteisösijoittajat arvioivat 14:llä eri kriteerillä varainhoitotalojen yksilöllistä varainhoitopalvelua ja sijoitusrahastoja. Tutkimuksessa on mukana muun muassa vakuutusyhtiöitä, eläkesäätiöitä ja –kassoja, yleishyödyllisiä säätiöitä, seurakuntayhtymiä ja kaupunkeja. SFR on arvostettu asiakastutkimus vaativien, Suomen suurimpien yhteisösijoittajien keskuudessa.

 

*= ”SFR Investment Services Programme, Finland 2015; Competitive Positioning Report”; Investment Services Combined (Asset Management & Mutual Funds). Scandinavian Financial Research.

Evli Pankki Oyj

Evli on sijoittamiseen erikoistunut aito yksityispankki, joka auttaa yksityishenkilöitä ja yhteisöjä kasvattamaan varallisuuttaan. Yhtiö tarjoaa varainhoitopalveluita, erilaisia pääomamarkkinoihin liittyviä palveluita, kuten osake- ja muiden sijoitustuotteiden välitystä, markkinatakausta ja sijoitustutkimusta, sekä Corporate Finance -palveluita. Yhtiö tarjoaa lisäksi kattavan valikoiman rahastoja sekä asiakkaiden sijoitustoimintaa tukevia pankkipalveluita. Evlin asiakkaita ovat varakkaat ja vaurastuvat yksityishenkilöt, heidän perheensä sekä heihin sidoksissa olevat yritykset sekä toisaalta instituutioasiakkaat, kuten vakuutusyhtiöt, eläkesäätiöt, järjestöt, kunnat ja yritykset. Evlin palveluksessa työskentelee yli 200 henkilöä. Evlin hallinnoitavana on 8,5 miljardia euroa asiakkaiden varoja (netto 9/2015). www.evli.com

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs