Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Pankit ja rahoitus » Danske Bank -konsernin vuoden 2015 tammi-maaliskuun tulos

Danske Bank

Danske Bank -konsernin vuoden 2015 tammi-maaliskuun tulos

Tiedote.
Julkaistu: 30.04.2015 klo 09:18
Julkaisija: Danske Bank

 

Danske Bankin nettotulos 662,8 milj. euroa tammi-maaliskuussa 2015

Diversifioitu liiketoimintamalli toi vahvan tuloksen haastavassa korkoympäristössä

 

Danske Bank on julkistanut vuoden 2015 ensimmäisen neljänneksen tuloksensa.

 

“Vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä näimme diversifioidun liiketoimintamallimme hyödyt ja raportoimme vahvan tuloksen, vaikka matala korkotaso heikensi nettokorkotuottoja”, sanoo konsernijohtaja Thomas F. Borgen.

 

“Asiakkaammne olivat erittäin aktiivisia asuntolainojen uudelleenrahoittamisessa ja rahoitusmarkkinoilla, ja vuoden alku oli meille kaiken kaikkiaan hyvä. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että keskittymisemme arvon tuottamiseen asiakkaillemme parantaa liiketoimintaamme jatkuvasti.

 

Vaikka tuloksemme oli vahva, pidämme näkymämme vuodelle ennallaan, koska korkotasoihin, rahoitusmarkkinoiden kehitykseen ja asiakkaiden aktiivisuuteen liittyy merkittävää epävarmuutta.

 

Vuoden 2015 ensimmäisen neljänneksen osavuosikatsaus on saatavilla osoitteessa danskebank.com. Seuraavassa valikoituja pääkohtia:

 

Tammi-maaliskuu 2015 vs tammi-maaliskuu 2014

 

• Vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä Danske Bank –konsernin ydinliiketoimintojen tulos ennen veroja oli 839,7 miljoonaa euroa. Nettotulos oli 662,8 miljoonaa euroa, ja 76 prosentin kasvu vuoden 2014 ensimmäiseen neljännekseen verrattuna tuli pääasiassa korkean asiakasaktiviteetin tuomasta arvopaperi- ja valuuttatoiminnan tuottojen kasvusta.

 

• Oman pääoman tuotto verojen jälkeen oli 13,2 prosenttia p.a., kun se vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä oli 7,7 prosenttia p.a.

 

• Kokonaistuotot olivat 1 634,7 miljoonaa euroa, missä oli kasvua 18 prosenttia.

 

• Nettokorkotuotot olivat 711,3 miljoonaa euroa, missä oli 3 prosenttia kasvua vuodentakaisesta tasosta. Nettokorkotuottoihin vaikuttivat myönteisesti suuremmat liiketoimintavolyymit sekä hybridipääomalainan takaisinmaksu Tanskan valtiolle, kun taas negatiivinen vaikutus tuli Euroopan Keskuspankin QE-ohjelmasta ja Tanskan keskuspankin koronlaskuista.

 

• Nettopalkkiotuotot kasvoivat 19 prosenttia 407,8 miljoonaan euroon, mihin vaikutti asuntolainojen uudelleenrahoituksen korkea aktiivisuus. Monet asiakkaamme hyödynsivät historiallisen matalaa korkotasoa.

 

• Arvopaperi- ja valuuttatoiminnan nettotuotot kasvoivat 43 prosenttia 363,5 miljoonaan euroon asiakkaiden aktiviteetin kasvun ja positiivisten arvonmuutosten ansiosta.

 

• Liiketoiminnan kulut olivat edellisvuoden tasolla, 727,9 milj. euroa, ja tuotto/kulusuhde parantui 44,5 prosenttiin kulujen pysyessä vakaina ja tuottojen kasvaessa.

 

• Ydinliiketoiminnan arvonalentumiset pienentyivät edelleen ja olivat 67,2 miljoonaa euroa, eli 0,11 prosenttia luotoista ja takauksista, kun vastaava luku vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä oli 0,14 prosenttia. Arvonalentumiset vähentyivät siten 22 prosenttia, mikä heijastaa makrotaloustilanteen parantumista.

 

• Muiden kuin ydinliiketoimintojen tulos ennen veroja oli 12,0 miljoonaa euroa, kun se oli vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 84,7 miljoonaa euroa tappiollinen. Toimintojen lopettaminen etenee suunnitellusti.

 

Tammi-maaliskuu 2015 vs. loka-joulukuu 2014

 

• Vuoden 2015 ensimmäisen neljänneksen nettotulos oli 662,8 miljoonaa euroa. Vuoden 2014 viimeisellä neljänneksellä nettotulos oli 844,3 miljoonaa euroa negatiivinen, mihin vaikuttivat heikentävästi 1 222,4 miljoonan euron liikearvon alaskirjaukset.

 

• Kokonaistuotot kasvoivat 9 prosenttia vuoden 2014 viimeisestä neljänneksestä. Nettokorkotuotot pienentyivät 7 prosenttia, pääasiassa koska Tanskan keskuspankin korkojen laskut asettivat painetta talletusten marginaaleihin. Nettopalkkiotuotot pienentyivät 3 prosenttia, koska Danske Capitalin tuottopalkkiot kirjataan pääasiassa neljännellä neljänneksellä. Arvopaperi- ja valuuttatoiminnan nettotuotot kasvoivat 363,5 miljoonaan euroon vuoden 2014 viimeisen neljänneksen 124,7 miljoonasta eurosta. Tuottojen kasvuun vaikuttivat Corporates & Institutions –liiketoimintayksikön korkeampi asiakasaktiviteetti sekä arvonmuutokset konsernin Treasury-toiminnossa.

 

• Liiketoiminnan kulut pienentyivät 11 prosenttia neljännen neljänneksen tasosta, mihin vaikutti se, että vuoden 2014 viimeisellä neljänneksellä kirjattiin uudelleenjärjestelykuluja ja muita kuluja.

 

• Arvonalentumiset ydinliiketoiminnassa pienentyivät 41 prosenttia vuoden 2014 viimeisen neljänneksen tasosta, jolloin tehtiin taseen laatuarvion seurauksena suurempia kirjauksia.

 

• Maaliskuun 2015 loppuun mennessä luotonanto kasvoi 3 prosenttia vuoden 2014 lopun tasosta. Danske Bankin markkinaosuus kasvoi Tanskassa ja Norjassa. Talletukset kasvoivat 8 prosenttia, missä oli kasvua kaikissa pankkitoimintayksiköissä, etenkin Corporates & Institutions –liiketoimintayksikössä.

 

Vankka ydinpääomasuhdeluku ja vakavaraisuussuhdeluku

 

Ydinpääomasuhdeluku ja vakavaraisuussuhdeluku olivat vankkoja, 14,1 prosenttia ja 18,4 prosenttia, kun ne vuoden 2014 lopussa olivat 15,1 prosenttia ja 19,3 prosenttia. Maksuvalmiusvaatimus (LCR) oli 131 prosenttia 31.3.2015.

 

30.3.2015 aloitimme 669,4 miljoonan euron omien osakkeiden takaisinosto-ohjelman, joka jatkuu 31.12.2015 asti.

 

Pääomarakennetta muokattu

 

Jatkoimme pääomarakenteemme muokkaamista ja laskimme helmikuussa 2015 liikkeelle 750 miljoonan euron Tier 1 –pääomalainan.

 

Luokitus tarkkailussa mahdollisen noston vuoksi

 

Moody’s asetti Danske Bankin luottoluokituksen maaliskuussa 2015 tarkkailuun mahdollisen luokituksen noston vuoksi. Tämä jatkaa luokitusten vuonna 2014 alkanutta myönteistä kehitystä.

 

Näkymät ennallaan

 

Pidämme näkymämme vuodelle 2015 ennallaan ja odotamme nettotuloksen ylittävän 1874,2 miljoonaa euroa (14 miljardia Tanskan kruunua) vuonna 2015. Pidämme tämän näkymän ennallaan, vaikka ensimmäisen neljänneksen tulos ylitti odotuksemme. Perusteenamme on useita tekijöitä: Tanskan keskuspankin korot pysyvät hyvin epävarmoina, talouskasvu pysyy hitaana ja hauraana, ja asiakkaiden rahoitusmarkkina-aktiviteetin tuleva taso on epävarma.

 

Danske Bank

 

Yhteystiedot:

Thomas F. Borgen, konsernijohtaja, puh. +45 45 14 14 00

Henrik Ramlau-Hansen, talousjohtaja tel. +45 45 14 14 00

 

Lisätietoa Danske Bank -konsernin taloudellisesta tuloksesta on saatavana osoitteessa danske-bank.com/reports.

 

 

Danske Bank on Pohjoismaiden johtavia pankkikonserneja, joka palvelee henkilö-, yritys- ja yhteisöasiakkaita 15 maassa. Suomessa tuotamme asiakaslähtöisiä pankkiratkaisuja lähes miljoonan asiakkaamme tarpeisiin. Danske Bankilla on erinomainen kansainvälinen asiantuntijaverkosto ja olemme modernien mobiili- ja tablettipankkipalvelujen edelläkävijä.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs