Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Pääuutinen » Softengine voitti SKEBA-skaban vuonna 2012

Suomen Lions-liitto ry

Softengine voitti SKEBA-skaban vuonna 2012

Tiedote.
Julkaistu: 02.02.2014 klo 00:06
Julkaisija: Suomen Lions-liitto ry

Suomen vuoden 2014 euroviisuedustaja Softengine on menestynyt aiemminkin kilpailuissa. Vuonna 2012 se voitti Suomen Lions-liiton vuosittaisen SKEBA-skaban.

Suomen Lions-liitto järjestää vuosittain kaikille nuorille avoimen ja maksuttoman valtakunnallisen nuorisobändikilpailun. Sen  yhtenä tavoitteena on edistää nuorten harrastusta musiikin parissa. Samalla voidaan vaikuttaa nuorison musiikkimaun monipuolistamiseen ja tason nostamiseen.

Kilpailun kuluessa jokainen osallistuja saa kehittävää palautetta ja esiintymiskokemusta. Jokaisen osaamista arvostetaan ja nuoria rohkaistaan asettamaan tavoitteita ja pyrkimään niihin.

SKEBA-skaba on bändeille, joiden jäsenten keski-ikä kilpailuvuonna on korkeintaan 18 vuotta ja joiden vanhimmat jäsenet täyttävät kilpailuvuonna korkeintaan 20 vuotta.

Karsintakilpailuja järjestetään eri puolilla Suomea. Tänä vuonna loppukilpailu pidetään Porissa perjantaina 6.6.2014.  Suomen paras nuorisobändi esiintyy myös Porissa Nuorten Areenassa lauantaina 7.6.2014.

Yhteiskumppanina on MTV:n ja Tukikummit -säätiön Nuorten hyväksi -kampanja.

SKEBA-skaban nettisivut:
www.lions.fi/toiminta/skeba_-_nuorten_bandiskaba/

Softenginen viralliset Facebook-sivut:
https://fi-fi.facebook.com/softengineband

Lions-klubit  palvelevat

Lions-järjestön jäsenet tekevät vapaaehtoistyötä yhtä hyvin lasten ja nuorten terveen elämän ja kehityksen turvaamiseksi kuin ikääntyneiden, perheiden, vammaisten ja muiden apua tarvitsevien tukemiseksi.

Lions-järjestön motto on: Me palvelemme. Palvelu tapahtuu paikallisten Lions-klubien kautta. Jäseniä järjestössä on lähes 1,4 miljoonaa 208 maassa. Suomessa jäseniä on yli 25.000. Naisia heistä on runsaat 4.000 eli 16%.

Lions-klubien tärkein kiinnostuksen kohde on oma lähialue ja asuinympäristö. Palvelun kohteina ovat mm. koulut ja päiväkodit, kunnalliset ja yksityiset vanhainkodit ja palvelutalot, vammaiset ja näkövammaiset ja lasten liikuntaharrastukset.

Paikallisen auttamisen lisäksi klubit osallistuvat myös kansallisiin ja kansainvälisiin hankkeisiin, mm. suurkatastrofikeräyksiin.

Lionsjärjestö ei pyri korvaamaan yhteiskunnan peruspalveluja, vaan vapaaehtoistyöllä annetaan apua kohteisiin, jotka jäävät hoitamatta julkisin varoin. Tämä apu voi olla pienille ryhmille tai yksittäisille ihmisille hyvinkin merkittävää.

Myös lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn on kehitetty useita eri palveluja, joita klubit toteuttavat kotiseuduillaan yhteistyössä eri oppilaitosten kanssa.

Palvelun lisäksi klubit auttavat myös taloudellisesti. Varat kerätään avustuskohteisiin järjestämällä erilaisia tapahtumia ja tempauksia. Keräysten tuotto menee lyhentämättömänä avustuskohteisiin. Vuonna 2007 Financial Timesin tekemän tutkimuksen mukaan Lions Clubs International Federation (LCIF) arvioitiinkin sen vuoksi maailman luotettavimmaksi vapaaehtoisjärjestöksi.

Lisätietoja:

Maarit Kuikka

Pääsihteeri

Suomen Lions-liitto ry

maarit.kuikka@lions.fi

(09) 565 59510

040 580 2494

www.lions.fi

 

 

 

 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs