Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Pääuutinen » Kirkon Ulkomaanapu avustaa Etelä-Sudanin pakolaisia

Kirkon Ulkomaanapu

Kirkon Ulkomaanapu avustaa Etelä-Sudanin pakolaisia

Tiedote.
Julkaistu: 26.01.2012 klo 09:37
Julkaisija: Kirkon Ulkomaanapu

Jopa tuhannet ihmiset ovat kuolleet ja kymmenet tuhannet joutuneet pakenemaan kodeistaan Etelä-Sudanin Jonglein osavaltiossa kahden heimon välisissä hyökkäyksissä. Kysymyksessä on toistaiseksi vakavin konflikti viime heinäkuussa itsenäistyneessä Etelä-Sudanissa. Kirkon Ulkomaanapu avustaa kodeistaan paenneita 200 000 eurolla.

– Taajamien ympärille leiriytyneet pakolaiset tarvitsevat välittömästi ruoka-apua, kotitaloustarvikkeita, vesihuoltoa ja terveyspalveluja, kertoo humanitaarisen avun koordinaattori Sakari Koivula Etelä-Sudanista.

Kirkon Ulkomaanapu avustaa kodeistaan paenneita ihmisiä jakamalla 2 500 evakkoperheelle paketit, jotka sisältävät muun muassa pressun, alustamaton, kanistereita, vedenpuhdistustabletteja, moskiittoverkkoja, kattiloita, ruokailuvälineitä ja saippuaa.

– Myöhemmin varaudumme avustamaan tuhottujen koulujen uudelleen avaamisessa. Koulut ovat toistaiseksi pystyssä, mutta niihin tarvitaan ainakin pulpetteja ja liitutauluja, sanoo Koivula.

Yli 125 000 pakolaista

Loue Nuer- ja Murle-heimojen välillä on pitkään ollut kahakoita ja karjan ryöstelyä, mutta se on nyt muuttunut vakavammaksi. Uudenvuodenaattona 6 000–8 000 nuoren Lou Nuer -soturin joukko hyökkäsi syvälle Murle-heimon alueelle. Lou Nuerit sanoivat hyökkäyksen olleen vastaus murlejen aiemmin tekemille ryöstöretkille.

Hyökkäyksen edetessä lounuerit polttivat kaikki matkan varrelle osuneet kylät ja tappoivat miehiä, naisia ja lapsia. Kuolonuhreja arvioidaan olevan jopa tuhansia ja tämän hetkisen arvion mukaan ainakin 125 000 ihmistä on paennut kodeistaan ja kerääntynyt lähitaajamien ympärille.

Taustalla alueen köyhyys

– Yhtenä osatekijänä konfliktiin on ollut se, että murlet ovat kokeneet jääneensä kaikesta kehityksestä ulkopuolelle. Tämän epäkohdan poistamiseksi tarvitaan niin Etelä-Sudanin hallituksen kuin kansainvälisen yhteisönkin ponnistuksia alkaen tieverkoston kehittämisestä aina perinteisempään kehitysapuun, kuten terveydenhuoltoon, elinkeinojen monipuolistamiseen, puhtaaseen veteen ja koulutukseen, toteaa Koivula.

Kirkon Ulkomaanavulla on toimisto Etelä-Sudanin Jubassa. Työssä keskitytään vesi-, koulutus- ja ruokaturvasektoreiden tukemiseen sekä humanitaariseen apuun.

Lisätietoja:
Humanitaarisen avun päällikkö Maritta Niskanen-Tamiru, p. 050 390 4299

Etelä-Sudanissa:
Maaedustaja Ben Malinen
Humanitaarisen avun koordinaattori Sakari Koivula

Haastattelupyynnöt Etelä-Sudaniin tiedottaja Minna Elo, p. 050 330 9747, minna.elo@kirkonulkomaanapu.fi

Kirkon Ulkomaanavun työtä voi tukea lahjoittamalla katastrofirahastoon tilinumero Nordea 157230-500504, viestiksi ”katastrofirahasto”.

Kirkon Ulkomaanapu on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin katastrofiavun antaja. Se kuuluu kirkollisten avustusjärjestöjen kansainväliseen kattojärjestöön ACT-allianssiin.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs