Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Ohjelmistoteollisuus » Businessforum kasvoi taantumassakin

Businessforum Oy

Businessforum kasvoi taantumassakin

Julkaistu: 28.01.2010 klo 08:57
Julkaisija: Businessforum Oy

Suomen suurimpiin tietotekniikan jälleenmyyjiin kuuluva Businessforum Oy:n liikevaihto kasvoi viime vuonna noin viisi prosenttia 53 miljoonaan euroon. Samaan aikaan eri valmistajien arvioiden mukaan alan myynti laski Suomessa 15 prosenttia.

Suomen suurimpiin tietotekniikan jälleenmyyjiin kuuluva Businessforum Oy:n liikevaihto kasvoi viime vuonna noin viisi prosenttia 53 miljoonaan euroon. Samaan aikaan eri valmistajien arvioiden mukaan alan myynti laski Suomessa 15 prosenttia.


Tutkimusyhtiö Forresterin mukaan it-myynti tippui maailmalla viime vuonna 8,9 prosenttia, mutta tänä vuonna nousu olisi puolestaan 8,1 prosenttia. Yhtiö julistaakin epävirallisesti teknologialaman loppuneeksi, ja nousun se povaa olevan erityisen voimakasta Euroopassa.


-Taantuma kohteli Businessforumia lempeästi. Vaikka monilla asiakkaillamme oli vaikeaa, ne eivät juurikaan tinkineet tietotekniikkaympäristönsä ajanmukaisena pitämisestä, toimitusjohtaja Kari Lintunen toteaa.


Moni Businessforumin kilpailija on joutunut tekemään toiminnallisia muutoksia, jotka ovat johtaneet irtisanomisiin. Osa irtisanotuista tai -sanoutuneista on perustanut uuden alan yrityksen. Näin ollen lama muutti alan toimijakenttää ja piti kilpailun kireänä.


-Kautta vuosien Businessforumin toiminta on ollut luotettavaa ja tehokasta. Asiakkaiden tyytyväisyys yritykseemme näkyy pitkäaikaisina asiakassuhteina. Viimeisimmässä laatustandardimme edellyttämässä asiakastyytyväisyystutkimuksessa asiakkaamme antoivat meille kokonaiskouluarvosanaksi 9-, Lintunen lisää.



Lisätietoja:



Kari Lintunen
Puhelin 0400 771 100
kari.lintunen@businessforum.fi
www.businessforum.fi



Businessforum on PC-laitteiden, ohjelmistojen ja -oheislaitteiden täyden palvelun jälleenmyyntiyritys. Pääosa liikevaihdosta koostuu myynnistä julkishallinnon yhteisöille sekä suurille ja keskisuurille yrityksille, mutta asiakaskuntaamme kuuluu myös suuri joukko pienempiä yrityksiä. Järjestelmätoimitusten lisäksi tuotamme muun muassa HP-, IBM-, Lenovo- ja Microsoft-valtuutusten mukaisia palveluita. Tuotevalikoimaamme kuuluvat myös Apple-tietokoneet ja näiden oheislaitteet ja ohjelmistot.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs