Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Musiikki ja viihde » Qstockin ohjelma on valmis

Qstock Festival

Qstockin ohjelma on valmis

Tiedote.
Julkaistu: 12.06.2013 klo 09:00
Julkaisija: Qstock Festival

Yhdettätoista kertaa järjestettävän Qstock-festivaalin ohjelma on esiintymisaikatauluja myöten valmis. Viimeisin artistikiinnitys on Qstockissa kesän ainoan festivaalikeikkansa tekevä, Antti (Stam1na) ja Jussi (YUP) Hyyrysen veljesyhtye WÖYH!, jonka maaliskuussa julkaistu esikoisalbumi Ikkillyk on kerännyt kehuja laajalla rintamalla.

”Aivan mahtava homma, että levynjulkaisukiertueemme huipentuu Oulun Qstockiin. Olemme käyttäneet valtavasti aikaa ja vaivaa pursottaessamme kasaan tajunnanpysäyttävää showkakkua, josta kannattaa tulla nauttimaan kauempaakin”, laulaja-kitaristi Jussi Hyyrynen toteaa.

Esiintymisensä ovat varmistaneet myös Lappeenrannan heviylpeys Mokoma, raskaasti riffittelevä ruotsalainen Bombus, maailmanvalloitusta työstävä oululainen indie-ryhmä Satellite Stories, juuri debyyttialbuminsa julkaissut Krista Siegfrids, kovassa nousukiidossa oleva hard rock -yhtye Santa Cruz, ranskalais-suomalainen duo Eva&Manu, ja menestyksekkäästi laulajaa vaihtanut heavy metal -jyrä Battle Beast.

Lauantaipäivän kattausta terävöittävät soolonakin supersuosittu Jonne Aaron ja uudella levyllään viikossa kultaa myynyt Antti Tuisku. Rytmirannan ohjelma taas on saanut vahvistuksia rap-rintamalta, kun sen lavalle kipuavat lähes kaikkia listoja dominoiva Sini Sabotage ja uuden kesäbiisin julkaissut Petri Nygård.

Qstockissa esiintyy kahden päivän aikana yli 60 bändiä kuudella esiintymislavalla. Kaikki esiintyjät ja esiintymisaikataulut löytyvät Qstockin nettisivuilta.

Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 26.-27. heinäkuuta. Viime vuonna festivaali saavutti kaikkien aikojen ennätysyleisönsä, noin 28 000 kävijää.


Lisätiedot: 

 
Mikko Forstén
festivaalijohtaja, promoottori
forsten@qstock.fi
+358 40 554 0742
 
Anssi Juntto
Mediavastaava
anssi.juntto@qstock.fi
+358 40 7660 550
 

Festivaalin viralliset logot ja artistien promokuvat:

www.qstock.fi/media

 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs