Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Musiikki ja viihde » Musiikkia Uudesta maailmasta

Oulu Sinfonia

Musiikkia Uudesta maailmasta

Tiedote.
Julkaistu: 18.04.2016 klo 12:39
Julkaisija: Oulu Sinfonia

Oulu Sinfonian konsertissa torstaina 21.4. klo 19 Madetojan salissa on kuullaan tsekkisäveltäjä Antonin Dvořákin rakastetuin sävellys eli yhdeksäs sinfonia lisänimeltään "Uudesta maailmasta".  Dvořák muutti Yhdysvaltoihin 1892 ja kiinnostui amerikkalaisista intiaanisävelmistä, negrospirituaaleista ja plantaasilauluista. Uudesta maailmasta -sinfoniassa nämä ainekset yhdistyvät Dvořákin böömiläisiin juuriin.  Solistinumerona on amerikkalaisen Samuel Barberin romanttinen ja loistokkaasti orkestroitu sellokonsertto, jonka tulkitsee sukupolvensa ylistetyimpiin sellisteihin lukeutuva Sebastian Klinger. 

Münchenissä syntynyt Klinger (1977) varttui Espanjassa ja aloitti sellotuntinsa kuusivuotiaana. Varsinaiset musiikkiopintonsa hän on suorittanut Salzburgissa, Wienissä ja Berliinissä. Useiden kansallisten ja kansainvälisten kilpailuvoittojen jälkeen hän voitti myös Saksan Musiikkikilpailun Berliinissä vuonna 2001, joka poiki esiintymisiä Saksan tärkeimmillä musiikkifestivaaleilla ja resitaalisarjan Concertgebouwissa Amsterdamissa. Solistina ja kamarimuusikkona Klinger on esiintynyt ympäri Eurooppaa, Aasiassa ja USA:ssa kuuluisimmissa konserttisaleissa, kuten New Yorkin Carnegie Hallissa, Lontoon Wigmore Hallissa, Brysselin Palais des Beaux-Arts ja Wienin sekä Tukholman konserttitaloissa. Sebastian Klinger opettaa sellonsoittoa Hampurin musiikkikorkeakoulussa. Hän soittaa Camilus Camillin vuonna 1736 Mantuassa tekemää soitinta.

Konsertin kapellimestarina toimii amerikkalainen Eugene Tzigane, jonka kapellimestarin ura lähti nousukiitoon nopeasti vuoden 2008 Solti-kilpailun toisen sijan saavuttamisen jälkeen. Kilpailun myötä hän on kiertänyt ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa eri orkestereissa, kuten Norjan Radion Sinfoniaorkesterissa, Tampere Filharmoniassa ja useissa saksalaisissa sinfoniaorkestereissa. Häntä on kiitelty elegantista ja ilmaisuvoimaisesta johtamistekniikastaan ja äärimmäisestä tarkkuudestaan.  Vuodet 2010-2014 Tzigane oli Deutches Symphonie Orchesterin pääkapellimestari. Kotimaassaan hän on johtanut mm. Chicagossa, Oreganossa, Indianapolisissa, New Jerseyssä ja North Carolinassa. Oopperan parissa häntä on nähty mm. Saksassa ja Ruotsissa.

Oulun konservatorion sello-oppilaat johdattavat konsertin tunnelmaan klo 18.30  ravintola Preludissa alkavassa Pienessä alkusoitossa.

 

Liitetiedostot

Oulu Sinfonia on Pohjois-Suomen ainoa ja EU-alueen pohjoisin sinfoniaorkesteri. Orkesterissa soittaa 61 ammattimuusikkoa ja ylikapellimestarina on vuodesta 2013 alkaen toiminut useissa kapellimestarikilpailuissa palkittu Johannes Gustavsson, jonka sopimus jatkuu aina kesään 2018 saakka. Gustavsson pitää erityisen tärkeänä tuoda esiin pohjoismaista musiikkia, minkä lisäksi Oulu Sinfonian ohjelmistossa on säännöllisesti tarjolla myös laaja kattaus eri aikakausien orkesterimusiikkia, lastenkonsertteja, oopperaa ja viihdettä.

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs