Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Musiikki ja viihde » Metallimessu 10 vuotta - juhlamessu Temppeliaukion kirkossa to 30.6. klo 19

Kirkon tiedotuskeskus

Metallimessu 10 vuotta - juhlamessu Temppeliaukion kirkossa to 30.6. klo 19

Tiedote.
Julkaistu: 22.06.2016 klo 09:59
Julkaisija: Kirkon tiedotuskeskus

Metallimessu täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Helsingin Temppeliaukion kirkossa järjestetään juhlamessu torstaina 30.6. klo 19. Ensimmäinen metallimessu järjestettiin samassa kirkossa kesäkuussa 2006.

Metallimessu on ehtoollisjumalanpalvelus, jossa tuttujen virsien sovitukset on taottu metallimusiikin muotoon. Alun perin Helsingistä eri puolille Suomea levinneitä ja hyvin suosittuja messuja on järjestetty jo lähes sata kertaa, muutamia myös Ruotsissa.

”Messussa käyneet kiittävät usein siitä, että virsien olemus ja niiden juureva perussanoma tulevat metallisovituksissa niin vahvasti esiin. Olemme saaneet hyvää palautetta myös metallimessujen maanläheisestä liturgiasta”, kertoo metallimessutoiminnassa alusta asti mukana ollut nuorisotyönohjaaja Mikko Saari.

Töölön seurakunnan järjestämän juhlamessun valmisteluissa on mukana monta jo ensimmäiseen metallimessuun osallistunutta tekijää. Liturgina toimii Haka Kekäläinen ja saarnasta vastaa Jukka Valkama. Messun diakonina on Mikko Saari, musiikista vastaavat Pekka Posio ja Vili Itäpelto sekä kuoroa johtaa Ilari Lähteenmäki. Bändin solistina esiintyy Susanna Karhi.

 susanna-karhi

Kuvassa metallimessun solisti Susanna Karhi. Kuva: Mikko Virta.

Lisätiedot

Tiedottaja & diakoni Mikko Saari, p. 040 837 9291
www.metallimessu.com

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin neljä miljoonaa jäsentä. Suomen suurin uskonnollinen yhteisö on mukana ihmisten elämän arjessa ja juhlassa ja pitää esillä kristillisiä arvoja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kirkon tiedotuskeskus välittää ajantasaista tietoa kirkosta medialle ja suurelle yleisölle. Kirkon verkkosivusto osoitteessa evl.fi

Kirkon viestintä

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs