Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Musiikki ja viihde » Lahti, junttimusiikin korkeakoulukaupunki?

Lahden ammattikorkeakoulu

Lahti, junttimusiikin korkeakoulukaupunki?

Tiedote.
Julkaistu: 16.11.2015 klo 10:56
Julkaisija: Lahden ammattikorkeakoulu

Torstaina 26.11.2015 Lahden yliopistokeskus ja Lahden ammattikorkeakoulun kampusradio, Limu Radio järjestävät paneelikeskustelun otsikolla “Lahti, junttimusiikin korkeakoulukaupunki?!”.  Tapahtuma on osa Fellmannin kulma -keskustelusarjaa, jossa tällä kertaa sukelletaan populaarikulttuurin nurkkapöytään, lahtelaisen musiikin identiteettiin.

Sleepy Sleepersin, Raggarsin ja Turo’s Hevi Geen ansiosta Lahti tunnettiin pitkään huumorimusiikin Mekkana. Nykyään kaupungin musiikkimainetta kannattelee etenkin urbaanimusiikki. Jo ennen näitä esimerkkejä Lahdessa tapahtui. Charliesin ja Amuletin lisäksi Lahti oli juurevan bluesin kehto, Suomen Chicago. 

Mennyttä, nykyistä ja tulevaa pohtivat panelistit rap-artisti Raappana, Hanna-Mari Peiju (Lahen Elmun puheenjohtaja) ja Tomi Putto, alias DJ Bates (Limu Radio). Laivaa kuljettaa lahtelainen radio- ja musiikkipersoona Tapani Ripatti. Tapahtumassa herätellään keskustelua ja toivotaan yleisön tuovan esiin mielipiteitään. Illan kruunaa lahtelaisen musiikin levyraati, jossa neljä lahtelaisyhtyettä pääsee panelistien ja yleisön arvioitavaksi.

Tapahtumaan on vapaa pääsy ja se alkaa kello 18, LAMKin FellmanniCampuksella, osoitteessa Kirkkokatu 27, Lahti. Tapahtumaa voi luonnollisesti kuunnella myös radiolähetyksenä osoitteessa http://limuradio.fi tai seurata sitä YouTuben live streamina.

www.lamk.fi
www.limuradio.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs