Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Musiikki ja viihde » Konsertti nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn

Oulu Sinfonia

Konsertti nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn

Tiedote.
Julkaistu: 17.08.2016 klo 15:34
Julkaisija: Oulu Sinfonia

Poliisin päivää vietetään ympäri Suomen la 27.8. ja Oulussa päivä huipentuu Oulu Sinfonian hyväntekeväisyyskonserttiin, jonka solistina laulaa tenori Petrus Schroderus. Oulun poliisissa vanhempana konstaapelina arkityötään tekevä Schroderus on hurmannut kuulijansa mm. Kansallisoopperan ja Oulun Oopperan produktioissa. Hän esittää konsertissa kaikkien tuntemia, suuren yleisön rakastamia kappaleita omien suosikkiensa lisäksi. Ohjelmassa on siis viihdyttävä ilta mm. Merikannon ja tangojen parissa.

Keväällä Oulu Sinfonia ja Oulun poliisi järjestivät yhdessä avoimen some-kyselyn hyväntekeväisyyskonsertin kohteesta. Niinpä konsertin koko tuotto ohjataan lyhentämättömänä nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn. Yhteistyötahoksi valikoitui Vuolle Setlementti ja erityisesti Tyttöjen ja Poikien talot joiden Rytmiä elämään –toiminnan kautta 12-29 -vuotiaat vahvistavat elämänhallinnan taitojaan.

Konsertin juontaa Jarmo J. Husso ja pianosolistina toimii Petrus Schroderuksen luottopianisti Markus Vaara.

Lisätietoja

Oulu Sinfonia: tuottaja Katariina Kummala 044 7037220 tai intendentti Leena Pälli 044 7037210

Vuolle Setlementti: markkinointi- ja hallintopäällikkö Heidi Ylläsjärvi 044 786 8880

Poliisi: tiedottaja Sari Karhu 050 3998190

Liitetiedostot

Oulu Sinfonia on Pohjois-Suomen ainoa ja EU-alueen pohjoisin sinfoniaorkesteri. Orkesterissa soittaa 61 ammattimuusikkoa ja ylikapellimestarina on vuodesta 2013 alkaen toiminut useissa kapellimestarikilpailuissa palkittu Johannes Gustavsson, jonka sopimus jatkuu aina kesään 2018 saakka. Gustavsson pitää erityisen tärkeänä tuoda esiin pohjoismaista musiikkia, minkä lisäksi Oulu Sinfonian ohjelmistossa on säännöllisesti tarjolla myös laaja kattaus eri aikakausien orkesterimusiikkia, lastenkonsertteja, oopperaa ja viihdettä. 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs