Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Musiikki ja viihde » Klassisen baletin kauneimpia kohtauksia Lappeenrannan Balettigaalassa

Lappeenrannan kaupunki

Klassisen baletin kauneimpia kohtauksia Lappeenrannan Balettigaalassa

Tiedote.
Julkaistu: 13.02.2015 klo 09:08
Julkaisija: Lappeenrannan kaupunki

Esiintyjinä tähtitanssijoita Brnosta, Dresdenistä, Tallinnasta ja Wienistä

Lappeenrannan tämänvuotisessa Balettigaalassa nähdään klassisen baletin kauneimpia kohtauksia. Esiintyjiksi saapuu ykköstason tanssijoita Wienin valtionoopperan baletista, Saksan parhaimmistoon kuuluvan dresdeniläisen Semper-oopperan baletista, Brnon kansallisteatterin baletista Tsekistä sekä Viron Kansallisbaletista. Pääesiintyjänä on hollantilainen nykytanssiryhmä Introdans. 

Esitykset nähdään 12. ja 13. kesäkuuta Lappeenrannan kaupunginteatterissa. 

Kaupunginteatterin muuton vuoksi elokuusta kesäkuulle siirtynyt ajankohta on aiheuttanut jonkin verran hankaluuksia Balettigaalan ohjelman kokoamisessa, sillä Keski-Euroopan balettinäyttämöillä esitykset jatkuvat vielä kesäkuussa, jolloin taiteilijoiden on hankalaa irrottautua ulkomaan vierailuille. 

Balettigaalan taiteellinen johtaja Juhani Teräsvuori arvelee kuitenkin, että tämänvuotisesta gaalasta saattaa tulla tähänastisista kaikkein mielenkiintoisin eikä laadusta ole tingitty yhtään. 

– Ohjelma on täynnä makeita yllätyksiä, kuten Introdansin teos Marraschino Cherries, Teräsvuori toteaa tyytyväisenä. 

Vaativia kaksintanssikohtauksia 

Juhani Teräsvuori kertoo, että ohjelma sisältää suurten tunteiden grand pas de deux’t baleteista Prinsessa Ruusunen ja Bajadeeri sekä harvemmin esitettävästä Talismanista, jotka kaikki ovat klassisen baletin teknisesti vaativimpia kaksintanssikohtauksia. 

Prinsessa Ruususen pas de deux’n tanssivat Viron Kansallisbaletin tähtitanssijat Alena Shkatula ja Denis Klimuk, jotka ovat tanssineet yhdessä muun muassa Bolshoin suuressa gaalassa. 

Bajadeerin esittäjiksi saapuu taiteilijapariskunta Andrea Popova - Ivan Popov, molemmat Brnon baletin ensitanssijoita, joilla on meriittejä muun muassa Mariinskin, Eifmanin sekä San Fransiscon ja Wienin valtionoopperan balettiryhmistä. 

Talismanin virtuoosisen pas de deux’n esittävät Dresdenin kuuluisan Semper-oopperan ensitanssijat Anna Merkulova partnerinaan Istvan Simon. Simon on Helsingin kansainvälisen balettikilpailun juniorisarjan voittaja vuodelta 2005. 

Kuoleva joutsen saa live-säestyksen Lappeenrannasta 

Klassisista klassisimpiin kuuluu vaikuttava balettiteos Kuoleva joutsen, jonka tulkitsee Alena Shkatula Viron Kansallisbaletista. Sen kauniin, Camille Saint-Saënsin säveltämän musiikin esittävät lappeenrantalaiset soolosellisti Eeva-Maria Pykäläinen ja pianisti Ninni Niemi

– On hyvin tärkeää, että tämä teos voidaan esittää elävän musiikin siivittämänä ja että soittajat vielä löytyivät Lappeenrannasta, Juhani Teräsvuori iloitsee. 

Klassisen balettiohjelmiston tunnetuimmasta teoksesta, Joutsenlammesta, nähdään Brnon baletin johtajan Mario Radacovskyn uudistama kohtaus nimellä Black and White, joka nostaa esiin prinssin tunteet vaikean valinnan edessä.  Uudisversio on jo saavuttanut menestystä USA:ssa, mutta tulee ensi-iltaan Brnossa vasta maaliskuussa.  

Hollantilainen Introdans esittelee nykybaletin huippukoreografeja 

Ajankohtaisten huippukoreografien esittely jatkuu pääesiintyjäryhmäksi saapuvan hollantilaisen Introdansin esityksillä. Arnhemista kotoisin oleva Introdans on tämän hetken tanssimaailman kuuma nimi, joka tarjoaa joka vuosi jotain uutta. Niinpä ryhmä matkustaa paljon sekä omille vierailuille että Hollannin kuningattaren edustusryhmänä. 

Esimakua Introdansista saatiin Lappeenrannassa jo pari vuotta sitten. Nyt ryhmä tuo Lappeenrantaan 12 tanssijaa ja kaksi kokonaista teosta: nuoren polven Cayetano Soton teoksen Maraschino Cherries sekä yli 120 teosta luoneen mestarikoreografi Hans van Manenin teoksen Polish Pieces. 

Kevään mittaan ohjelmistoon on varmistumassa vielä pari modernia teosta. Luvassa on yksi Hollannin Kansallisbaletin pääkoreografi Dennis Dawsonin ihastuttavista duetoista esittäjinään Semper-oopperan solistit sekä Wienin valtionoopperan ensitanssija Misha Sosnovski

Balettigaalan lippuja voi ostaa vaikkapa äitienpäivä- ja ylioppilaslahjoiksi. Liput ovat myynnissä sekä Lappeenrannan kaupunginteatterin lipunmyynnissä että kaupungintalon Asiakaspalvelukeskus Winkissä. Lippuja on saatavilla myös Lippupisteen toimipaikoista kautta maan ja myös netistä lippu.fi. 

Lappeenrannan Balettigaalan järjestää NordicDance Makers yhteistyössä Lappeenrannan kaupungin kanssa.

 Lisätietoja 

NordicDance Makers Oy:
Taiteellinen johtaja Juhani Teräsvuori, puh.044 362 2202
juhani.terasvuori@nordicdance.com

Tuottaja Irma Salomaa, puh. 050 594 1859
irma.salomaa@nordicdance.com 

Lappeenrannan kaupunki:
Viestintäjohtaja, II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh. 040 724 8776
alina.kujansivu@lappeenranta.fi 

Balettigaalan yhteyshenkilö Eeva-Liisa Tarvainen puh. 0400 553 272
eeva-liisa.tarvainen@pp.inet.fi 

(Linkki kuvaan liitetiedostona)

Liitetiedostot

Lappeenranta on kansainvälinen yliopisto- ja matkailukaupunki logistisesti merkittävällä alueella Kaakkois-Suomessa, EU:n ja Venäjän rajalla. Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT), innovatiivinen toimintaympäristö, osaava työvoima ja hyvät verkostot helpottavat kansainvälisen liiketoiminnan aloittamista ja laajentamista noin 73 000 asukkaan kaupungissa. Lappeenrannan saavutettavuus on erinomainen kansainvälisen lentokentän ansiosta. Saimaan rannalla sijaitsevassa kaupungissa arvostetaan ympäristön puhtautta ja asuinalueiden viihtyisyyttä. www.lappeenranta.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs