Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Musiikki ja viihde » Kansainvälinen opiskelijaradiokonferenssi ensi viikolla Lahdessa

Lahden ammattikorkeakoulu

Kansainvälinen opiskelijaradiokonferenssi ensi viikolla Lahdessa

Tiedote.
Julkaistu: 30.09.2016 klo 10:02
Julkaisija: Lahden ammattikorkeakoulu

ALTERNATIVES2016 avaa keskustelun globaalista kampusradiokentästä

Limu Radio on tekemässä maailmanhistoriaa. LAMKin kampusradioasema järjestää lokakuun 6.-7. päivä kautta aikain ensimmäisen globaalin opiskelijaradiokonferenssin Lahdessa. Nimeä ALTERNATIVES2016 kantavan tapahtuman näyttämönä ovat Radio- ja tv-museo sekä FellmanniCampus. Tapahtuma tuo yhteen opiskelijaradion tekijöitä ja tutkijoita ympäri maailmaa.

 – Tutkiskellessamme omaa paikkaamme sekä kansallisessa että kansainvälisessä kampusradiokentässä, huomasimme, ettei meillä ole yhteisiä foorumeita, joilla pääsisimme kunnolla tutustumaan ja vaihtamaan kokemuksia, ajatuksia ja osaamista. Ajattelimme, että eiköhän pistetä sellainen pystyyn. Ensi viikon torstaina ja perjantaina nähdään, mitä on saatu aikaan, kertoo Limu Radion vastaava päätoimittaja, kehittämispäällikkö Ari Hautaniemi LAMKin tekniikan alalta.

 Tapahtuman osallistujatavoite on 80 ihmistä. Runsas viikko ennen konferenssia näistä paikoista kymmenkunta on vielä täyttämättä.

 Kaksipäiväisen konferenssin ajatuksena on ensinnäkin luoda mahdollisuuksia verkostoitua ja avata näkökulmia opiskelijaradioon erilaisissa kulttuureissa ja konteksteissa. Teemat vaihtelevat journalismista teknologiseen kehitykseen, kansainvälisestä yhteistyöstä oppimiseen, tutkimuksesta käytäntöön. Puhujia on Suomen lisäksi mm. Ghanasta, Yhdysvalloista ja Italiasta.

 – Toiseksi, on tärkeää katsoa tulevaisuuteen globaalina kampusradioyhteisönä, Hautaniemi jatkaa. Moni opiskelijaradio toimii lilliputtibudjetilla ja usein ns. rakkaudesta lajiin, palvellen lähinnä pientä, joskin sitoutunutta yleisöä. Näiden pienten toimijoiden määrä on maailmanlaajuisesti kuitenkin valtava.

 – Tässä digitaalisen median ajassa on paljon mahdollisuuksia: Jos tämä toimijakenttä saadaan tiivistettyä yhtenäiseksi mediaksi, voidaan puhua jo paljon suuremman luokan vaikuttavuudesta – ja korkeakoulun näkökulmasta aidosti globaalista oppimisympäristöstä.

Kansallisesti tärkeä

Tapahtuman järjestäminen ei olisi ollut mahdollista ilman Suomen Kulttuurirahaston apurahaa, jonka turvin on pystytty rakentamaan sekä kansallisia että kansainvälisiä verkostoja, tekemään opiskelijaradiota tunnetuksi ja ylipäänsä luomaan puitteet globaalille tapahtumalle.

 Hautaniemen mukaan globaali konferenssi on oiva mahdollisuus myös kotimaisen opiskelijaradioverkoston tiivistämiselle.

 – Suomessa on hienoa opiskelijaradiotoimintaa, mutta se piilossa. Opiskelijaradion asiaa tai tunnettuutta ei ole saatu yhteistuumin edistettyä. Toivottavasti tämä konferenssi on meikäläisillekin paikka potkaista kansallinen toiminta kunnon vauhtiin.

 Monessa maassa, esimerkiksi Ruotsissa toimii oma opiskelijaradioliitto, jonka avulla on vaikutettu radion toimintaedellytyksiin ja rahoitukseen.

 – Tämä voisi olla kiinnostava suunta myös Suomessa, Hautaniemi uskoo.

 Konferenssin ensimmäinen päivä streamataan suorana videolähetyksenä maailmalle Limu Radion YouTube-kanavalla, minkä lisäksi koko tapahtumasta tehdään videodokumentti.

 – Lisäksi tulemme julkaisemaan vuoden alussa Alternatives Magazinen, jossa on konferenssissa käsiteltyjen juttujen lisäksi opiskelija- ja yhteisömediaan liittyviä artikkeleita.

Lisätietoa:

Ari Hautaniemi / 044 708 0882
Alternatives2016@lamk.fi
www.alternativesradio.com

 

Liitetiedostot

Lahden ammattikorkeakoulu on tutkiva, kehittävä ja oivaltava korkeakoulu. LAMKissa voi opiskella liiketaloutta, matkailua, tekniikkaa, sosiaali- ja terveysalaa sekä muotoilua ja media-alaa.

www.lamk.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs