Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Musiikki ja viihde » Jaakko Löytyn juhlakiertue esiintyy Kouvolassa 23. toukokuuta

Suomen Lähetysseura

Jaakko Löytyn juhlakiertue esiintyy Kouvolassa 23. toukokuuta

Tiedote.
Julkaistu: 11.05.2015 klo 11:45
Julkaisija: Suomen Lähetysseura

Muusikko Jaakko Löytty täytti helmikuussa 60 vuotta. Pyöreiden vuosien kunniaksi hän järjestää juhlakiertueen Hyvät sanat – taivaallinen sävel, joka alkoi kahdeksalla konsertilla maaliskuussa. Juhlakiertueen seuraava konsertti pidetään Kouvolassa 23. toukokuuta.

Laulut ”Tilkkutäkki” ja ”On meillä unelma” ovat tulleet tutuiksi kymmenille tuhansille suomalaisille rippikoulun myötä.  Niiden ja monien muiden tuttujen laulujen takana on muusikko Jaakko Löytty.

”Osallistuin 1970- ja 80-luvuilla Kirkon nuorisotyöhön laulukirjoja toimittamalla ja tuottamalla uutta musiikkia kansainvälisen vastuun ja oikeudenmukaisuuden vaatimuksen teemoista”, Löytty kertoo.

Löytyn lauluissa soi amerikkalainen juurimusiikki, afrikkalainen musiikkikulttuuri ja suomalainen virsiperintö.

Vuosina 1988-94 Löytty toimi Lähetysseuran lähettämänä Senegalin luterilaisen kirkon musiikkityössä. Yhteistyössä kirkon muusikon Nicolas Sarrin kanssa hän toimitti kirkolle ensimmäisen laulukirjan, jonka sävelistä suurin osa on senegalilaista alkuperää. Lapsuudessaan Jaakko Löytty asui Namibiassa, silloisessa Lounais-Afrikassa vuosina 1955-67.

Konsertin alkuosa on omistettu heikoimmassa asemassa oleville.

”Ajattelen erityisesti vammaisten olevan tänä päivänä pahiten syrjäytymisvaarassa. Heidän ihmisoikeutensa eivät ole toteutuneet niin kuin olisi pitänyt. Jossakin päin maailmaa heitä hävetään ja piilotetaan muun yhteiskunnan näkymättömiin.”

Konserttiensa tuoton Jaakko Löytty lahjoittaa Suomen Lähetysseuran vammaistyöhön Botswanassa, Etiopiassa ja Nepalissa.

Konsertin loppuosassa teema muuttuu, ja se on omistettu parisuhdelauluille. Löytty on naimisissa kirjailija Kaija Pispan kanssa.

”Kaijan kanssa meillä on pitkä taistelusuhde, olemme onnistuneet taistelemaan samalla puolella jo 40 vuotta. Haluan näillä rakkauslauluillani olla tukemassa pariskuntia heidän valitsemallaan pitkänsitkeällä tiellä.”

Nykyään Jaakko Löytty työskentelee Herättäjä-Yhdistyksen Satakunnan, Varsinais-Suomen ja Hämeen aluesihteerinä.

***

Jaakko Löytyn juhlakiertueen Hyvät sanat – taivaallinen sävel -konsertti pidetään Kouvolan kaupungintalon juhlasalissa 23.5. klo 16.30, osoite Torikatu 10, 45100 Kouvola

 

Lippujen hinnat:

Peruslippu on 17,50€ + palvelumaksu

Lapset, opiskelijat, eläkeläiset 14,50€ + palvelumaksu

Lippuja myös ovelta ennen konserttia

Lisätietoja myös Facebook-tapahtumasivu: https://www.facebook.com/events/342702192595356/

 

 

 

 

 

 

 

Liitetiedostot

Suomen Lähetysseura on vuonna 1859 perustettu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö, joka toimii 30 maassa yhteistyössä paikallisten kirkkojen ja järjestöjen kanssa. Lähetysseura on myös ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestö ja yksi Suomen suurimpia kehitysyhteistyöjärjestöjä. www.suomenlahetysseura.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs