Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Musiikki ja viihde » Idän ihmeet -yhtyeeltä uusi albumi lokakuussa sekä syksyn keikat

Suomen Lähetysseura

Idän ihmeet -yhtyeeltä uusi albumi lokakuussa sekä syksyn keikat

Tiedote.
Julkaistu: 09.09.2013 klo 10:43
Julkaisija: Suomen Lähetysseura

Idän Ihmeet -yhtye julkaisee uuden albuminsa ”Maailman värit” lokakuussa. Levynjulkaisukonsertit järjestetään 8.10. Helsingissä, Gloriassa, ja 9.10. Tampereella Yo-talolla. Levynjulkaisukonserttien lisäksi yhtye tekee syksyn aikana kiertueen, jonka nimi on ”Yksisarvisia ja islanninponeja”..

– Halusimme järjestää levynjulkkarit kaikkien tuntemilla klubeilla ja niin päästä rakentamaan lavalle omannäköisemme show’n. Tiedossa on lähes pari tuntia musiikillista ilotulitusta”, kertoo trion viulisti Ville Kukkonen.

Uuden levyn äänittäjä on Matti Kemppainen ja taiteellisessa tuotannossa auttaa yhtyeelle tuttu kitaristi-muusikko Petteri Sariola.

Idän Ihmeet on kolmesta karismaattisesta solistista ja akustisista instrumenteista koostuva yhtye. Yhtyeen musiikkityyliä on vaikea lokeroida, sillä laulumateriaali taipuu balladeista poppiin, humpasta rockiin ja aina kunnon mättöön asti. Pohjan muodostavat taidokas folksävyinen soitto, vahva stemmalaulu sekä loistava live-energia.

Idän Ihmeiden edellinen albumi ”Rakkauden kuriiri” julkaistiin syyskuussa 2011. Samana syksynä yhtye julkaisi kaksi singleä, kansanmusiikkiväritteisen pop-rallin ”Rakkauden kuriiri”, sekä akustisen punk-rykäisyn ”Täyttäkää kirkot”. Kokoonpanon muodostavat Atte-Veikko Kemppainen (akustinen kitara & laulu), Ville Kukkonen (viulu & laulu) sekä Janne Simojoki (perkussiot & laulu).

Levynjulkaisukonsertit:

Helsinki, Gloria, ti 8.10. klo 18 (S), lämppärinä Serafiel
Tampere, Yo-talo, Tripleseven club, ke 9.10. klo 20 (K-18)
(Tampereella ovet aukeavat klo 20, Mooseksen Parta klo 21.00, Idän Ihmeet klo 22.00)

Liput: www.piletti.fi 6 € + toimituskulut, sekä ovelta 8 €

Konsertit tuottaa Suomen Lähetysseura sekä Ohjelmatoimisto Kristalli. Tampereen konsertista vastaavat lisäksi Tampereen seurakunnat/Uusi Verso sekä Tripleseven club.

Lisätietoa sekä levynjulkkaritraileri: www.idänihmeet.fi

Ohjelmatoimisto Kristalli
Johanna Vauto
p. 045 114 6919
johanna@ohjelmakristalli.com

Syksyn keikat:

14.9. Joensuu
20.9. Nurmes
21.9. Kuopio, Re-start -tapahtuma
27.9. Espoo
28.9. Ylihärmä, Ruskagospel -tapahtuma
2.10. Jyväskylä
8.10. Helsinki, Gloria, levynjulkaisukonsertti
9.10. Tampere, yo-talo, levynjulkaisukonsertti
10.10. Riihimäki
24.10. Kuopio
1.11. Espoo, Olari
17.11. Turku, Maata Näkyvissä -festarit
20.–21.11. Kempele
28.11. Kauniainen
30.11. Tampere, seurakunnan leiri

Liitetiedostot

Suomen Lähetysseura on vuonna 1859 perustettu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö, joka toimii 30 maassa yhteistyössä paikallisten kirkkojen ja järjestöjen kanssa. Lähetysseura on myös ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestö ja yksi Suomen suurimpia kehitysyhteistyöjärjestöjä. www.suomenlahetysseura.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs