Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Musiikki ja viihde » HAPPORADION KONSERTTISALIKIERTUE STARTTAA LAHDESTA

Sibeliustalo

HAPPORADION KONSERTTISALIKIERTUE STARTTAA LAHDESTA

Tiedote.
Julkaistu: 06.11.2014 klo 06:45
Julkaisija: Sibeliustalo

Suomirockin ja -popin raskaassa sarjassa painiva Happoradio tömistelee kahden viikon ja kymmenen keikan mittaiselle Eleganttimarssi-konserttisalikiertueelle marraskuussa. Kiertue starttaa Lahden Sibeliustalosta tiistaina 11.11.2014. Luvassa on kaksituntinen paketti hittejä ja harvinaisuuksia vierailijoilla höystettynä ja konserttisaleja varten sovitettuna.

Happoradion solisti Aki Tykki kertoo yhtyeen päätöksestä laajentaa keikkailua konserttisaleihin;

"Happoradio on soittanut aikaisemmin konserttisaleissa pariin otteeseen, mutta varsinaista kiertuetta emme ole tehneet. Konserttisali-miljöö on kiehtova ympäristö – paikoillaan istuva yleisö ja salin akustiset ominaisuudet mahdollistavat paljon normaalia klubikeikkaa suuremmat nyanssit. Kontrastien hakeminen on ollut yksi Happoradion musiikin kulmakivistä alusta alkaen, joten uskomme konseptin toimivan kohdallamme mainiosti. Toivomme saavamme keikoillemme ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta halua lähteä yökerhoihin tai rokkiklubeihin tungeksimaan. Toisaalta saatamme tuoda saliin ihmisiä, jotka eivät muuten koskaan edes kävisi konserttisaleissa. Keikkojen ikärajattomuus tuo saliin myös alaikäisiä kuuntelijoitamme. Heillä on ollut harmillisen vähän tilaisuuksia nähdä keikkojamme, etenkään muita kuin festivaalivetoja. Pyrimme järjestämään nimmarijakotilaisuudet jokaisen konsertin jälkeen. Sellaisia meiltä on usein pyydetty, mutta klubiolosuhteissa moisten järjestäminen on usein mahdotonta. Paitsi tilarajoitteiden puolesta, myös siksi että klubikeikat loppuvat useimmiten keskiyön tuolla puolen.”

Happoradio julkaisi helmikuussa uuden albumin yli kolmen vuoden tauon jälkeen. Yhtyeen kuudes albumi Elefantti myi alle viikossa kultalevyyn oikeuttavan määrän, yli 10 000 kappaletta.  Elefantti-albumilta julkaistiin juuri neljäs single, Pimeäntaite.

Vuonna 2001 perustetun bändin ensimmäinen iso radiohitti oli Pois Kalliosta vuonna 2003. Tätä seurasivat mm. Linnusta Sammakoksi vuonna 2004 sekä Tavikset ja HC-sää vuonna 2006. Varsinainen läpilyönti tapahtui vuonna 2008 julkaistulla Kaunis Minä–albumilla, joka on myynyt jo yli 50 000 kappaletta. Levyltä julkaistiin useita radiohittejä, mm. kultaa myyneet Puhu äänellä jonka kuulen ja Che Guevara sekä radiosoittoa mittaavan Music Control–listan piikkipaikalle noussut Olette kauniita

Vuonna 2010 julkaistu Puolimieli, ankkuroi Happoradion lopullisesti suomalaisten rockyhtyeiden kärkikaartiin. Platinaa myyneeltä albumilta julkaistut singlet Ihmisenpyörä, Pelastaja, Ahmat tulevat ja Anna anteeksi nousivat jälleen soittolistojen kärkeen ja niitä on kuunneltu Spotifyssä jo miljoonia kertoja. Happoradio julkaisi lokakuussa 2011 kokoelmalevyn Jälkiä 2001-2011. Kokoelma myi kultaa ja sen yhteydessä julkaistut kaksi uutta kappaletta Rakkaus ja Hiljaa niin kuin kuolleet nousivat valtaviksi radiohiteiksi.

Konsertin kesto on n. 2 tuntia, sisältää väliajan.

Järjestäjä: My Music Agency ja Lahden Sibeliustalo Oy

 

Haastattelupyynnöt ja lisätiedot:

Jonna Kaunisvesi
My Music Agency
jonna.kaunisvesi@mymusicagency.fi

Liitetiedostot

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs