Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Musiikki ja viihde » Hallitukselta oikea päätös digimarkkinoiden edistämiseksi - uudistuksella on nyt kiire

Teknologiateollisuus ry

Hallitukselta oikea päätös digimarkkinoiden edistämiseksi - uudistuksella on nyt kiire

Tiedote.
Julkaistu: 13.12.2012 klo 15:00
Julkaisija: Teknologiateollisuus ry

Hallitus on tänään päättänyt jättää hyvitysmaksua koskevan asetuksen sisällön ennalleen ensi vuoden ajaksi. Teknologiateollisuus pitää erittäin hyvänä, että tätä ns. kasettimaksua ei laajennettu uusiin laitteisiin. Sisällön lisensointi on paras tapa maksaa korvaukset luovan sisällön tekijöille.

Hallitus on tänään käsitellyt hyvitysmaksua eli ns. kasettimaksua koskevaa asetusta vuodelle 2013 ja päättänyt jäädyttää asetuksen sisällön ensi vuoden ajaksi. Teknologiateollisuus pitää erittäin hyvänä, että hallitus päätti olla laajentamatta kasettimaksua uusiin laitteisiin. Hallitus ei myöskään korottanut nykyisiä maksuja.

Tilanteessa, jossa koko luova toimiala on suuressa murroksessa, olisi ollut väärä suunta laajentaa nykyistä laitepohjaista järjestelmää. Se olisi heikentänyt entisestään suomalaisen elektroniikkateollisuuden ja digitaalisten markkinoiden toimintaedellytyksiä sekä vaikeuttanut uusien työpaikkojen luomista. Lisäksi se olisi aiheuttanut aivan turhaa hallinnollisen taakan lisääntymistä uusien toimijoiden joutuessa kankean järjestelmän piiriin.

Nyt kaikki osapuolet voivat keskittyä siihen, että nykyiselle laitepohjaiselle hyvitysmaksujärjestelmälle luodaan uusi innovatiivisempi vaihtoehto. Vain näin voidaan tukea kotimaisten toimijoiden mahdollisuuksia rakentaa liiketoimintaa ja työpaikkoja luovan talouden varaan digiaikana. On myös tärkeää, että tuemme järkevällä politiikalla suomalaisen elektroniikkateollisuuden mahdollisuuksia rakentaa uutta pohjaa tulevaisuuden liiketoiminnalle.

Kasettimaksu ei ole tätä päivää

– Nykyinen laitepohjainen hyvitysmaksujärjestelmä on lopullisesti rikki eikä sitä voida enää korjata, toteaa Teknologiateollisuuden johtava asiantuntija Michaela Ramm-Schmidt.

Siksi hallitus onkin jo vuosi sitten tehnyt tärkeän päätöksen hyvitysmaksun uudistamisesta. Uudistuksella on nyt kiire, koska raskas ja monimutkainen järjestelmä haittaa digitaalisten markkinoiden kehitystä yhä enemmän. Nykyisessä muodossaan se myös ruokkii piratismia ja antaa kuluttajille väärän signaalin laittoman sisällön käytöstä.

– Koko vanhentunut hyvitysmaksujärjestelmä tulisi korvata lisensointiin perustuvalla uudella järjestelmällä. Tästä hyötyvät niin kuluttajat, tekijät kuin laitevalmistajatkin. Näin Suomi tukisi digitaalisten markkinoiden kehitystä ja siirtymistä korvausten kattavaan maksamiseen lisensoinnin kautta, Ramm-Schmidt toteaa.

Vaikka yksityinen kopiointi väheneekin koko ajan mm. sisällön streaming-käytön yleistyessä, sitä tehdään edelleen jonkun verran. Siirtymäajaksi tulisi siis luoda yksinkertainen mekanismi haitan korvaamiseksi, kuitenkaan estämättä digitaalisten markkinoiden nopeaa kehitystä. Teknologiateollisuus pitää järkevimpänä vaihtoehtona korvausten maksamista valtion budjetista. Tällainen malli on käytössä mm. Norjassa ja Espanjassa.

Kopiointitutkimukset tulee remontoida samanaikaisesti, jotta saisimme luotettavan selvityksen yksityisen kopioinnin aiheuttamasta haitasta.

Teknologiateollisuuden ryhmäpäällikkö Juha Saarnio toivoo, että Suomi on ensimmäisten joukossa yksinkertaistamassa aivan liian monimutkaista tekijänoikeusjärjestelmäämme. Näin turvataan sisällöntekijöille paremmat tulot ja varmistetaan, että kuluttajille voidaan jatkossa tarjota entistä rikkaampaa ja monipuolisempaa sisältöä digitaalisia jakelukanavia hyödyntäen. 

Lisätietoja:

Johtava asiantuntija Michaela Ramm-Schmidt, puh. 040 525 0509 Ryhmäpäällikkö Juha Saarnio, puh. 045 135 2688 etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi

Teknologiateollisuus on Suomen tärkein elinkeino, sen edustamat toimialat vastaavat 60 % maan viennistä ja 80 % koko elinkeinoelämän tutkimus- ja kehitysinvestoinneista. Teknologiateollisuus työllistää Suomessa suoraan 300 000 henkilöä. Teknologiateollisuuteen kuuluu viisi päätoimialaa, jotka ovat elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus, metallien jalostus, suunnittelu- ja konsultointi sekä tietotekniikka-ala.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs