Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Musiikki ja viihde » Erin ja Antti Reini käynnistävät Tampere-talon lokakuun

Tampere-talo Oy

Erin ja Antti Reini käynnistävät Tampere-talon lokakuun

Tiedote.
Julkaistu: 28.09.2016 klo 10:12
Julkaisija: Tampere-talo Oy

Konserttisalikiertueelle lähtevä Erin julkaisee uutta musiikkia muutaman vuoden tauon jälkeen. Hänen kiertueensa toinen keikka kuullaan 1.10. Isossa salissa. Tampere-taloon 7.10. saapuvaa Antti Reiniä on puolestaan odotettu vierailulle jo pidemmän aikaa.  

Persoonallisesta äänestään ja koskettavista tulkinnoistaan tunnettu Erin on yksi maamme suosituimpia ja valovoimaisimpia artisteja. Hänen kolmas studioalbuminsa Seliseli julkaistaan 11. marraskuuta. Ennen sitä hän kuitenkin lämmittelee fanejaan konserttisalikiertueella, joka pysähtyy 11 paikkakunnalla.

Uudelta albumilta löytyy sekä yllättävää että perinteisempää tuotantoa. Tulevalta levyltä lohkaistiin jo syyskuussa uusi single Kohta hänen. Levyllä on myös keväällä julkaistu single, Erinin oma sävellys ja sanoitus Sydäntä särkee.

‒ Edellisen levyni kolme sinkkubiisiä tehtiin pilke silmäkulmassa, joten minulle tuli kaipuu ja halu tehdä pitkästä aikaa haikeampi kappale. On ihan mahtavaa saada valmiiksi biisi, joka on muhinut tosi kauan. Ja tuntuu hyvältä, että se onnistui näin hyvin, Erin kertoo Sydäntä särkee -kappaleestaan. 

Erinin ensimmäinen, vuonna 2011 julkaistu sooloalbumi Hunningolla oli menestys. Albumi on myynyt kolminkertaista platinaa eli yli 60 000 kappaletta. Levyltä jäivät elämään jättihitit Vanha nainen hunningolla, Popeda, Vanha sydän ja On elämä laina. Kolme vuotta sitten ilmestyneeltä Erinin toiselta albumilta, platinaa myyneeltä Sä osaat! -levyltä muistetaan muun muassa hittisingle Ei taida tietää tyttö.

Antti Reini pääsee vauhtiin

Näyttelijänä paremmin tunnettu, karsimaattinen Antti Reini on tehnyt musiikkia ja omia kappaleita koko ikänsä. Muusikon ura alkoi jo nuorena, kun hän soitti rumpuja erilaisissa kokoonpanoissa. Ensimmäistä albumiaan mies työsti niin huolella, että viime huhtikuulle suunniteltu keikka Tampere-talossa siirtyi lokakuulle.

Elokuussa julkaistu albumi kantaa nimeä Kärpänen. Uusi levy nappasi Soundi-lehden arvostelussa neljä tähteä. Reini esiintyy Pienessä salissa Maapallon Mattolaiturit -yhtyeensä kanssa.

Reinin mukaan debyyttilevy on vasta ensimakua tulevasta. Uutta materiaalia syntyy miehen käsissä koko ajan lisää.

– Olen alkanut jo työstää seuraavan albumin materiaalia. Uusia kappaleita lisätään keikkasettiin vähitellen. Aloitamme keikkailun nyt syksyllä ja jatkamme ensi kesään.  

Erin
la 1.10.2016 klo 19 Iso sali
- Pressikuva liitteenä

Antti Reini ja Maapallon Mattolaiturit
pe 7.10.2016 klo 19.30 Pieni sali
- Pressikuva liitteenä

Lisätietoja ja pressiliput

Timo Suomi, ohjelmapäällikkö, puh. 040 537 6280, timo.suomi@tampere-talo.fi 

Liitetiedostot

Tampere-talo on monipuolinen, laajaa asiakaskenttää palveleva kulttuurin, konserttien ja kokouspalveluiden tarjoaja. Se on Pohjoismaiden suurin kulttuuri- ja kongressikeskus, joka on toistuvasti valittu Suomen kongressitalojen kärkeen.

Tutustu julkaisijan muuhun lehdistöaineistoon

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs