Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Musiikki ja viihde » Digitaalinen kaupunkiseikkailu veti jälleen väkeä Mikkelissä, konsepti valmiina levitykseen

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy

Digitaalinen kaupunkiseikkailu veti jälleen väkeä Mikkelissä, konsepti valmiina levitykseen

Tiedote.
Julkaistu: 09.10.2015 klo 09:15
Julkaisija: Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy

Digitaalinen kaupunkiseikkailu haastoi mikkeliläiset jo kolmannen kerran etsimään ja kiertämään rasteja ympäri kaupunkia. Mikkelissä testattu konsepti on osoittautunut toimivaksi, ja pelin potentiaaliset hyödyt ja sovellusmahdollisuudet ovat miltei rajattomat. Digitaalinen kaupunkiseikkailu onkin herättänyt mielenkiintoa myös Mikkelin ulkopuolella, alustavasti mm. Pieksämäen kaupunki on osoittanut kiinnostusta seikkailun järjestämiseen.

Digitaalinen kaupunkiseikkailu tuo digitaalisten pelien vetovoiman aitoon kaupunkiympäristöön ja saa osallistujat pelaamaan ja pitämään hauskaa yhdessä. Ainutlaatuisen pelitapahtuman taustalla on eteläsavolainen osaaminen: konseptin ovat kehittäneet mikkeliläiset startup-yritykset OiOi ja Observis Oy. Pelitapahtuma tiivistettiin tänä vuonna 24 tunnin intensiiviseksi seikkailuksi, mikä osoittautui onnistuneeksi vedoksi: peliin saatiin aivan uudenlainen energialataus. Onnistuneesta formaatista kertoo sekin, että mukaan saatiin yli 440 pelaajaa, joista valtaosa pelasi aktiivisesti.

Mikkelin digitaalinen kaupunkiseikkailu suunnattiin tällä kertaa erityisesti nuorille, nuorille aikuisille, opiskelijoille ja lapsiperheille. Pääteemoja pelissä olivat kansalaistaidot, opiskelu, liikunta ja työllistyminen. – Teemavalinnat onnistuivat hyvin, ja tällä kertaa tavoitimme erityisesti opiskelijat. Varsinkin ulkomaalaiset opiskelijat olivat innostuneita pelistä, ja pelaaminen kasvatti vauhdilla heidän paikallistuntemustaan. Tiukan paikan tullen he kysyivät neuvoa paikallisilta: tällainen vuorovaikutus on omiaan vähentämään ennakkoluuloja ulkomaalaisia kohtaan. Myös nuoret naiset lähtivät tänä vuonna innolla pelaamaan ja menestyivätkin pelissä hyvin – kärkikymmenikköön mahtui 8 naispelaajaa, kommentoi Sami Kämppi OiOista.

Yksi kaupunkiseikkailun kiistämättömistä eduista on, että peli saa osallistujat liikkumaan ahkerasti. – Suurin osa Mikkelin pelaajista liikkui pyörällä, mutta osa kulki jalan tai juosten. Kilometrejä pelaajille kertyi vuorokaudessa jopa lähes 40, aivan huomaamatta. Liikkumisen ohella pelaaminen vaati nokkeluutta sekä kykyä ongelmanratkaisuun kovan paineen alaisena. Pelaajat löysivät itsestään voimavaroja, joita eivät tienneet omaavansa. Myös tapahtumasta saatu myönteinen palaute heijastaa tätä fiilistä.

Kaupunkiseikkailuun pystyi tänä vuonna ensimmäisen kerran osallistumaan myös joukkueena. – Mahdollisuus otettiin vastaan hyvin, ja työpaikkojen muodostamat joukkueet toimivat erinomaisesti. Oli mahtavaa huomata, kuinka tiimit hitsautuivat yhteen pelin tuoksinassa. Tiimejä muodostui myös toisilleen ennalta tuntemattomista pelaajista. Joukkuepelistä saatu kokemus kertoo, että pelissä on paljon potentiaalia myös työhyvinvoinnin parantamiseen.

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei on osallistunut digitaalisen kaupunkiseikkailun järjestämiseen sekä tukenut konseptin kehittämistä. Mikkelin tapahtuman pääyhteistyökumppaneina toimivat Unelmien Liikuntavuosi -hanke, Mikkelin ammattikorkeakoulu ja Mikkelin kaupunki. Mukana järjestämässä olivat myös LähiTapiola, Länsi-Savo, Radio Mikkeli, Esedu, Otavan opisto ja Aalto yliopisto.

Lisätietoja:

Jukka Kumpusalo, projektipäällikkö, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, 0447945694, jukka.kumpusalo@mikseimikkeli.fi

Sami Kämppi, OiOi, 040 820 4561, sami.kamppi@oioi.fi, oioi.fi

Liitetiedostot

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy edistää Mikkelin elinvoimaisuutta ja vetovoimaa ja yritysten toimintaedellytyksiä sekä menestymistä toiminnan fokuksen ollessa erityisesti mikro- ja pk-yrityksissä. www.mikseimikkkeli.f

 

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs