LEGO Masters Suomen voitto ratkesi sunnuntaina MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla, kun Aura ja Oskari kruunattiin uusiksi mestarirakentajiksi. Käteen jäi palkintojen lisäksi ohjelmassa tutustuneiden voittajien välinen aito ystävyys.
LEGO Masters Suomen toisen tuotantokauden voittajiksi itsensä rakensivat Aura ja Oskari. Finaalissa heitä vastassa olivat porilaiset kaksoset Janette ja Jami sekä kouvolalaiskaverukset JP ja Jari. Finaalissa kilpailijat saivat rakentaa mitä tahansa – rajoituksia aiheen suhteen ei ollut. Rakennusaikaa oli 20 tuntia.
Voittaja ratkottiin äänestyksellä, johon osallistui muun muassa aiemmin kisasta tippuneet rakentajia, viime kaudelta tuttuja LEGO Masters -kilpailijoita, yleisövieraita ja ohjelman päätuomari Esa Nousiainen, jonka äänellä oli muita enemmän painoarvoa.
Jami ja Janette rakensivat eeppisen shakkitaiston, JP ja Jari kaihoisan, työttömän taikurin ja voittajat Aura ja Oskari hurmasivat merirosvosaarella ja merihirviöllä. Voittajakaksikko nappasi itselleen 10 000 euron palkintopotin, matkan Legolandiin sekä tietysti LEGO Masters -tittelin ja sen mukana tulevan LEGO-pokaalin.
”Auran ja Oskarin lopputyö oli sellainen, jossa esitettiin kokonaisvaltaisesti laajaa osaamisen kirjoa. Työ oli taitavasti teknisesti rakennettu, ja siinä oli 360-asteisesti katsottavaa. Tutkittavaa oli jokaisesta suunnasta, läheltä ja kaukaa”, tuomari Esa Nousiainen kertoo voiton avaimista.
Toisilleen entuudestaan tuntemattomat tamperelainen Aura ja rovaniemeläinen Oskari tapasivat ohjelman castingprosessin aikana. Yhteinen sävel löytyi nopeasti. Palkintojen lisäksi kisasta tarttui mukaan ystävyyssuhde.
”Palkinnot ovat hienoja, mutta Auraan tutustuminen oli paras asia, mikä kisasta jäi käteen”, Oskari summaa.
”Nyt tuntuu hassulta, että olen tutustunut Oskariin vasta tässä prosessissa. Hän on kuin kauan kadoksissa ollut pikkuveli. Hänestä tuli ikuinen LEGO-ystävä”, Aura kuvailee.
LEGO Masters -kisaa sekä Oskari että Aura kuvailevat raskaaksi, mutta samalla ihanaksi kokemukseksi.
”Vaikka välillä oli vaikeaa, oli rakentaessa aina hauskaa. Olisin valmis lähtemään Auran kanssa uudestaan mukaan”, Oskari sanoo.
Voittorahat menevät Auralla ihan elämän perusjuttuihin, Oskarilla on mielessään hieman tarkempi lista.
”Ne menevät oman uran kehittämiseen, legoihin, vaapukkamehuun ja ehkä ruokaan.”
Ohjelman MTV:lle tuotti Endemol Shine Finland.
Lisätietoja:
Kuvat, esikatselut: MTVPressi.fi, Venetsia
MTV, ohjelmatiedotus: Heini Nieminen, 044 351 5059, [email protected]
MTV, vastaava tuottaja: Mei Hari, 040 581 4674, [email protected]
Endemol Shine Finland, Ville Panhelainen, 050 330 2137, [email protected]
LEGO_Masters_S02_E09_kuvaaja_Elsi_Ahonen1 (1)
Koko: 8,74 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 5184x3456LEGO_Masters_S02_E09_kuvaaja_Elsi_Ahonen1 (1)
Koko: 8,74 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 5184x3456Lego_MastersAura_Kangasniemi_Oskari_Naarajarvi
Koko: 8,67 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 5184x3456Lego_MastersAura_Kangasniemi_Oskari_Naarajarvi
Koko: 8,67 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 5184x3456LEGO_Masters_Jaakko_Saariluoma_Esa_Nousiainen
Koko: 12,15 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 5184x3456LEGO_Masters_Jaakko_Saariluoma_Esa_Nousiainen
Koko: 12,15 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 5184x3456LM2_EPS9_Jami_Janette_Kuvaaja_PyryPietilainen (1).jpg
Koko: 0,91 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 2048x1365LM2_EPS9_Jami_Janette_Kuvaaja_PyryPietilainen (1).jpg
Koko: 0,91 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 2048x1365LM2_EPS9_JP_Jari_Kuvaaja_PyryPietilainen (1).jpg
Koko: 0,88 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 2048x1365LM2_EPS9_JP_Jari_Kuvaaja_PyryPietilainen (1).jpg
Koko: 0,88 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 2048x1365LM2_EPS9_Aura_oskari_Kuvaaja_PyryPietilainen (1).jpg
Koko: 0,95 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 2048x1365LM2_EPS9_Aura_oskari_Kuvaaja_PyryPietilainen (1).jpg
Koko: 0,95 MB Tyyppi: jpg Resoluutio: 2048x1365MTV Oy on Suomen johtava kaupallinen tv-yhtiö ja videosisältöjen talo: ilmiöiden, puheenaiheiden ja tähtien koti. MTV:n mediaperheeseen kuuluvat MTV Katsomo ja C More -suoratoistopalvelut, maksuttomat tv-kanavat MTV3, MTV Sub ja MTV Ava, ajankohtaiset uutiset monikanavaisesti välittävä MTV Uutiset sekä C Moren maksu-tv-kanavat. Lisäksi MTV toteuttaa Suomen suurimman yhteiskunnallisen festivaalin SuomiAreenan kesällä 2023 yhteistyössä Porin kaupungin kanssa. MTV on osa Telia Companya – yhtä Pohjoismaiden suurinta tv-yhtiötä, joka näyttää tietä koko mediatoimialan kehitykselle.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1