Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Metsätalous » Uutta tietoa Suomen historiasta - Metsähallituksen suurhanke päättyi

Metsähallitus

Uutta tietoa Suomen historiasta - Metsähallituksen suurhanke päättyi

Tiedote.
Julkaistu: 05.02.2016 klo 08:00
Julkaisija: Metsähallitus

Valtion monikäyttömetsissä vuosina 2010-2015 toteutetussa kulttuuriperintöinventoinnissa kartoitettiin ihmisten metsiin jättämiä jälkiä aina kivikaudelta 1960-luvulle saakka. Kuuden vuoden aikana arkeologit dokumentoivat metsistä yli 10 000 kohdetta, jotka sisälsivät yli 100 000 yksittäistä rakennetta.

Inventoinnissa löydettiin satoja uusia kivikautisia asuinpaikkoja, joista vanhimmilla on asuttu jo lähes 10 000 vuotta sitten. Lapissa vanhimmat hankkeessa löydetyt asuinpaikat siirsivät asutuksen varhaisinta tunnettua vaihetta jopa 1 000 vuotta vanhemmaksi. Asuinpaikkojen lisäksi metsistä dokumentoitiin pyyntikuoppia, hautoja, pyhiä paikkoja sekä tuhansia tervahautoja ja hiilimiiluja.

Hankkeessa kartoitettiin kiinteiden muinaisjäännösten lisäksi ensimmäistä kertaa myös nuorempaa, pääosin 1900-luvulle ajoittuvaa kulttuuriperintöä. Monikäyttömetsistä löydettiin muun muassa unohduksiin painuneita torppia, metsänvartijatiloja, uitto- ja tukkikämppiä, niittylatoja sekä maatiloja. Kohteista kerättiin paikkatiedon ohella niihin liittyviä tarinoita ja muistoja.

Metsiin katoamassa olevia talvi-, jatko- ja Lapin sodan aikaisia kohteita kartoitettiin lisäksi lähes 2 000. Erityisesti Lapista ja Kainuusta dokumentoitiin sodan vaiettua historiaa ja paikannettiin vankileirejä, hautoja ja partisaanien tukikohtia.

Talouskäytössä olevia metsiä sekä kitu- ja joutomaita inventoitiin hankkeessa yhteensä lähes neljän miljoonan hehtaarin verran. Hankkeen kokonaiskustannukset olivat noin neljä miljoonaa euroa ja rahoituksesta vastasi Metsähallituksen metsätalous. Kulttuuriperintöinventoinnilla edistetään Metsähallituksen metsien kestävää käyttöä ja kulttuuriperintökohteita voidaan hyödyntää niin matkailun kehittämisessä kuin opetuksessa ja tutkimuksessakin.

Lisätietoja:

Kehitys- ja ympäristöpäällikkö Antti Otsamo, puh. 0206 39 4442

Hankkeen blogi ja nettisivut:

Kadonneen kulttuuriperinnön metsästäjät -blogi

http://www.metsa.fi/metsiinkadonneet

Liitteet:

Kuvia median käyttöön:

Kuva 1: Rovaniemen Pirttivaarasta löydettiin vuonna 2012 asuinpaikka, jolla on asuttu noin 9 400 vuotta sitten. Taisto Karjalainen/Metsähallitus.

Kuva 2: Suunnittelija Riku Mönkkönen matkalla dokumentoimaan latoa Lieksan Latoniemessä. Aleksi Pienimäki/Metsähallitus

Kuva 3: Saksalaisten toisen maailmansodan aikainen vankileiri Inarissa. Kuvassa aluetta ympäröivää piikkilanka-aitaa sekä järven rannassa hirsistä tehdyn, osin romahtaneen rakennuksen jäännös. Kuva: Juha-Pekka Joona/Metsähallitus.

Kuva 4: Metsuri Raimo Aalto ja ympäristöasiantuntija Eero Kakkuri 1960-70 –lukujen taitteessa pystytetyn tilikopin jäännöksellä Lapinjärvellä. Tilikopista jaettiin aikanaan metsätyömiehille tilipäivänä palkat. Jouni Taivainen/Metsähallitus.

Liitetiedostot

Mediapankki

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs