Tornator on mukana yhteistyökumppanina Jukolan viestissä 17.–18.6. Porvoossa. Perinteikäs viestisuunnistustapahtuma järjestetään jo 74. kerran, ja se kokoaa yhteen kymmeniätuhansia suunnistuksen ystäviä ympäri maailman. Tornatorilla on ilo ja kunnia isännöidä Jukolan viestin ankkuriosuutta.
Tämän vuoden Jukolassa pääteemana on hiiliviisaus, ja tapahtuma pyritään rakentamaan mahdollisimman pienellä hiilijalanjäljellä. ”Jukolan teema sopii täydellisesti myös Tornatorin toiminta-ajatukseen, sillä yhtiömme tavoitteena on luoda laajasti kestävää hyvinvointia metsästä. Ilmastoviisaan metsätalouden keinoin lisäämme puuston kasvua ja mahdollistamme sekä uusiutuvan puuraaka-aineen että tuulivoiman käytön fossiilisten raaka-aineiden korvaamiseksi. Tuemme myös monipuolisesti metsien virkistyskäyttöä, muun muassa suunnistustapahtumia”, kertoo Tornatorin toimitusjohtaja Henrik Nieminen.
Metsätalouden edelläkävijä esittäytyy
Perjantaina 16.6. Jukolan kisakeskuksessa järjestetään Metsäareena, jonka asiantuntijapaneeliin Tornator osallistuu aiheella ”Metsätalouden kokonaiskestävyys ja merkitys Suomelle”. Metsäareena on kaikkea muuta kuin paperinkuiva seminaari, sillä sen tavoitteena on synnyttää keskustelua ja kohtaamisia sekä avata uusia mahdollisuuksia eri tahojen yhteistyölle.
Tornatorilla on kisakeskuksessa oma esittelyteltta koko viikonlopun ajan. Teltalla voit tutustua yhtiön toimintaan ja palveluihin sekä osallistua arvontaan. Yhtiöllä on myös kaksi omaa joukkuetta sekä Venlojen että Jukolan viestissä.
Tervetuloa kannustamaan suunnistajia suomalaiseen suviyöhön!
Lisätiedot: Heta Välimäki, puh. 040 723 1613, s-posti: [email protected]
Tornator on johtava kestävään metsätalouteen erikoistunut yhtiö Euroopassa. Se omistaa metsiä Suomen lisäksi Virossa ja Romaniassa. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2022 noin 165 miljoona euroa ja taseen koko noin 3,2 miljardia euroa. Konserni työllistää suoraan noin 190 henkilöä. Kaikkiaan yhtiön metsät työllistävät suoraan omaa henkilökuntaa sekä yrittäjiä ja heidän työntekijöitään noin 1 500 henkilötyövuoden verran. Emoyhtiön omistajat ovat suomalaisia, pääosin institutionaalisia sijoittajia. Tornatorin missio on luoda kestävää hyvinvointia metsästä.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1