Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Metsätalous » Oskarinpäivän tuulet kaatoivat vähemmän metsää kuin Eino-myrsky

Maa- ja metsätalousministeriö

Oskarinpäivän tuulet kaatoivat vähemmän metsää kuin Eino-myrsky

Tiedote.
Julkaistu: 02.12.2013 klo 15:53
Julkaisija: Maa- ja metsätalousministeriö

Oskari-myrskyn tuulet kaatoivat puita 1.12. Tuhot jäävät kuitenkin huomattavasti pienemmiksi kuin pari viikkoa sitten riehuneessa Eino-myrskyssä. Oskarin tuulissa vahingoittui puustoa arviolta 0,2–0,7 miljoonaa kuutiometriä, joka on arvoltaan 8–20 miljoonaa euroa. Tuhoja esiintyy laajalla alueella eteläisessä Suomessa.

Kuten Eino-myrsky, myös Oskari aiheutti hajallaan olevia pieniä tuhoalueita, joilla on tavallisesti muutamasta muutamaan kymmeneen vahingoittunutta puuta. Herkimmin puita kaatui aiempien hakkuuaukeiden laidalla, vastikään harvennetuissa metsissä sekä sähkölinjojen, rauta- ja maanteiden varsilla.

Einon ja Oskarin päivän kovat tuulet ovat kaataneet yhteensä noin kaksi miljoonaa kuutiota puustoa. Hajallaan olevien tuhopuiden korjuu on hidasta ja hankalaa. Metsänomistaja voi halutessaan jättää yksittäisiä kaatuneita lehti- ja mäntypuita sekä pieniä kuusia metsään lisäämään luonnon monimuotoisuutta. Jos vahingoittuneita havupuita on yli kahdenkymmenen ryhmä, ne tulee poistaa metsästä hyönteistuhojen torjumiseksi viimeistään ensi kesänä. Tuoreet tuulenkaadot kannattaa poistaa metsistä juhannukseen mennessä. Hyönteistuhoriskejä on erityisen tärkeä ehkäistä Salpausselän eteläpuoleisella alueella, jonka kuusikoita kirjanpainajat vaivaavat jo ennestään.

Tuhomäärän arvio perustuu Suomen metsäkeskuksen ilmatieteenlaitokselta saamiin tuulitietoihin ja metsäkeskuksen henkilöstön tekemiin havaintoihin. Tämän tarkemmin tuhomäärää ei ole tarkoitus arvioida.

Myrskypuiden korjuu on syytä jättää ammattilaisen tehtäväksi, koska työ vaatii erityistä huolellisuutta ja on hyvä hoitaa koneellisesti. Myös tarpeetonta liikkumista myrskytuhoalueella tulee välttää. Erityisesti on huolehdittava, etteivät lapset mene leikkimään myrskytuhopuiden tai niiden juurakoiden läheisyyteen. Jos omistaa metsää tuhoalueella, kannattaa olla yhteydessä paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen, metsäpalveluyrittäjään tai metsäyhtiöön jatkotoimia varten.

Lisätietoja:
ylitarkastaja Sanna Paanukoski, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 16 2449
valmiuspäällikkö Yrjö Niskanen, Suomen metsäkeskus, p. 0400 653 863


 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs