Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Metsätalous » Metsäpaikka.fi – uudella mobiilipalvelulla kasvun aineksia biotalouteen

MHG Systems

Metsäpaikka.fi – uudella mobiilipalvelulla kasvun aineksia biotalouteen

Tiedote.
Julkaistu: 23.09.2015 klo 12:00
Julkaisija: MHG Systems

Mikkeliläisen MHG Systemsin metsänomistajille suunnattu palvelu metsäpaikka.fi julkaistiin 23. syyskuuta. Myös mobiilissa toimiva sovellus tuo oman metsäsuunnitelman ajantasaisena metsänomistajan käden ulottuville.

”Käyttäjä näkee omalta älylaitteeltaan, mitä hoitotoimenpiteitä metsätilalla tulee milloinkin suorittaa. Metsäomaisuuden arvo konkretisoituu, kun nähtävissä on ajantasainen tieto siitä, kuinka paljon hakkuista on saatavissa rahaa välittömästi ja lähivuosina.” kertoo MHG Systemsin toimitusjohtaja, metsänomistaja, Seppo Huurinainen.

Palvelulla pyritään vapauttamaan metsävarannon hallinta ja päätökset omistajan omiin käsiin sekä helpottaa metsäomaisuuden kaupallista hyödyntämistä.

MHG Systems lanseerasi vastaavan palvelun syyskuun puolivälissä Ison-Britannian markkinoilla. Versiot Italiaan ja Itävaltaan ovat työn alla.

Lähitulevaisuudessa tavoitteena on laajentaa palvelusta portaali metsänomistajien ja metsäalan muiden toimijoiden kohtaamiselle. Metsänomistajan palvelu ja kohtaamispaikka yhdessä tukevat biotalouden kasvunäkymiä. Puuvarannot saadaan paremmin liikkeelle ja energia- ja teollisuuspuun hankintaketjussa eri kokoisille toimijoille tarjoutuu uusia liiketoiminnan tehostamisen mahdollisuuksia.

MHG Systemsin mobiililaitteisiin kehitetty toiminnanohjausjärjestelmä Biomass Manager mahdollistaa yhteistyökuviot alan toimijoiden kesken.

Lisätietoja
Seppo Huurinainen, CEO, +358 44 581 4950
seppo.huurinainen@mhgsystems.com

Alansa edelläkävijöihin kuuluva MHG Systems tarjoaa biotalouden arvoketjujen kaikille toimijoille mobiilia teknologiaa hyödyntäviä ratkaisuja, joilla voidaan tehostaa toimintaa ja minimoida kustannuksia sekä ympäristövaikutuksia. Työkalut mahdollistavat materiaali- ja henkilöresurssien optimoinnin ja entistä älykkäämpien ja tuottavampien liiketoimintamallien käytön.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs