Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Metsätalous » Metsäkonealan työntekijöiden valtakunnallinen kokous: Uudet puutuotteet tukevat Suomen talouskasvua

Puuliitto

Metsäkonealan työntekijöiden valtakunnallinen kokous: Uudet puutuotteet tukevat Suomen talouskasvua

Julkaistu: 29.06.2015 klo 11:04
Julkaisija: Puuliitto

Metsäalan päätetyt ja suunnitellut tehdasinvestoinnit tuovat kauan kaivatun tilaisuuden poistaa kausiluonteisuus metsäkonealalta. Uudet työpaikat ovat pidemmän aikavälin mahdollisuus.

Metsäkonealan-ja Puutavaraterminaalien työntekijöiden mukaan Äänekosken biotuotetehtaan kaltaisia investointeja tarvittaisiin muutamia lisää eri puolille Suomea ennen kuin todella voitaisiin alkaa puhua metsäkonealan kuljettajapulasta. Puunkorjuukapasiteetti on vuoden 2009 jälkeen ollut vajaakäytössä, minkä takia kokousväki naurahti mediakeskustelulle kuljettajavajeesta.

– Hakkuut ovat asettuneet noin 50 miljoonaan kuutiometriin vuodessa. Määrän kasvattaminen 70 miljoonaan kuutioon on nykyisellä kalustolla ja työntekijämäärällä mahdollista ja näytetty myös toteen vuonna 2007 ja tämän vuoden alkupuolella, työntekijät perustelevat kantaansa.

Metsäkonealalla on viimeisen kuuden vuoden aikana ollut työtä tasaisesti tarjolla ainoastaan lyhyinä “eurotalvikuukausina”. Lomautukset muina vuodenaikoina ovat olleet kuljettajien arkea.

– Kuinka on mahdollista saada nuoret tai ammattia vaihtavat työntekijät kiinnostumaan erittäin kausiluonteisesta alasta?  Tätäkin ajatellen on ensin täystyöllistettävä nykyinen kuljettajareservi ja konekapasiteetti, ja vasta sitten palkattava uusia kuljettajia ja lisättävä konekalustoa.

– Todellisuudessa ainut lääke alaa vaivaavan kausiluonteisuuden poistamiseksi on raakapuun korjuumäärien tuntuva lisääminen kotimaassa, kuljettajat totesivat yksimielisesti.

 

Työalueet laajenevat metsäkonealalla

Toisena asiana esiin nousi pitkien työmatkojen yleistyminen. Kuljettajien työalueet ovat 2000-luvulla kasvaneet räjähdysmäisesti. Autoilu ja sen päästöt pitäisi saada kuriin, mutta metsäkonealalla suunta on päinvastainen. Moni metsäkoneenkuljettaja käyttää työmatkoihin jopa 10–15 tuntia viikossa, vuositasolla 450 tunnista liki 700 tuntiin. Kokousväki ihmetteli onko tällaisessa mitään järkeä varsinkaan kun matka-ajasta ei makseta korvausta?

– Päivän pituus muodostuu monella metsäkonealan ammattilaisella todella pitkäksi, minkä johdosta työssä jaksaminen joutuu koetukselle. Päivän sana työelämässä on tehokkuus, mikä metsäkonealalla varisee osittain teiden varsille.

 

Metsäkoneenkuljettajat pitivät vuotuisen valtakunnallisen kokouksensa yli 100 osallistujan voimin lauantaina 27. kesäkuuta Kruunupuiston jugendmiljöössä Punkaharjun luonnonsuojelualueella. Tilaisuuden järjesti Saimaan ympäristön metsäkonealan työntekijöiden osasto 351. Metsäkonealan työehtosopimuksen soveltamisaloilla työskentelee 4 500 työntekijää. Metsäkonealan työehtosopimuksen neuvottelee työntekijöiden puolelta Puuliitto.

 

Lisätietoja:

Valtakunnallisen kokouksen puheenjohtaja: Ville Hänninen puhelin 0440 258 301.

Puuliiton metsäkonealan johtokunnan puheenjohtaja: Esa Sorila puhelin 0500 269 063.

Puuliitto on mekaanisen metsäteollisuuden, puusepänteollisuuden, bioteollisuuden, metsä- ja metsäkonealan, venealan ja maatalousalojen työntekijöiden etujärjestö. Liittoon kuuluu noin 36 000 jäsentä.

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs