EU-päättäjien Metsäakatemia tuo eurooppalaiset vaikuttajat tutustumaan suomalaiseen metsätalouteen, luonnonhoitoon ja metsäteollisuuden innovaatioihin. Media on tervetullut mukaan kurssin ensimmäiselle kohteelle Tuusulan lukio- ja kulttuuritalo Monioon keskiviikkona 20.9. klo 15.45.
Tuusulasta alkava kolmepäiväinen EU-päättäjien Metsäakatemia on jo kolmas Suomen ja Ruotsin yhteistyössä järjestämä kurssi.
”Pohjoismainen metsäosaaminen kiinnostaa Euroopassa. Olemme jälleen saaneet Metsäakatemiaan monipuolisen joukon päättäjiä, joiden kanssa keskustelemme metsän ja puun käytöstä ratkaisuna tulevaisuuden globaaleihin haasteisiin”, sanoo Päättäjien Metsäakatemiaa vetävän Suomen Metsäyhdistyksen johtava asiantuntija Eveliina Pokela.
Tuusulassa päättäjät tutustuvat hirsiseen, pitkälti puurakenteiseen lukio- ja kulttuuritalo Monioon, jossa kaikenikäisillä kuntalaisilla on mahdollisuus uuden oppimiseen ja monipuolisiin kulttuurielämyksiin.
”Tuusula on elinvoimainen kunta, joka vetää puoleensa uusia asukkaita ja yrityksiä. Monio rakennettiin, koska haluamme taata terveet ja turvalliset tilat nykyisille ja tuleville lapsille ja nuorille”, Tuusulan pormestari Kalle Ikkelä toteaa.
EU-päättäjien Metsäakatemian avajaisissa kuullaan myös Suomen maa- ja metsätalousministerin Sari Essayahin ja Ruotsin maaseutuministerin Peter Kullgrenin yhteinen videotervehdys.
VTT:n puupohjaisten innovaatioiden tutkimusprofessorina tunnettu Ali Harlin kertoo puheenvuorossaan muun muassa siitä, mitä puupohjaisten tekstiilien pitkään odotetulle läpimurrolle kuuluu, ja miten metsäteollisuus on saanut hiilidioksidipäästönsä jatkuvasti laskemaan.
Metsäakatemian osallistujat jatkavat avajaisten jälkeen matkaa kohti Keski-Suomea, jossa he vierailevat muun muassa talousmetsän luonnonhoidon kohteella Vaajakoskella ja Äänekosken biotaloustehtaalla.
Toivomme median edustajilta ilmoittautumista avajaisiin 20.9. klo 10 mennessä Suomen Metsäyhdistyksen viestintäpäällikölle Anna Kaupille, [email protected], p. 0400 702102.
EU-päättäjien Metsäakatemian avajaisten aikataulu ke 20.9.2023
15.45 Ovet avautuvat: medialla mahdollisuus haastatella tilaisuuden järjestäjiä ja puhujia
16.15 Ohjelma alkaa: Tuusulan kunnan tervehdys, Metsäakatemian johtajan Eveliina Pokelan aloitussanat, ministerien videotervehdys, VTT:n tutkimusprofessorin Ali Harlinin keynote-puheenvuoro
17.00 Tutumiskierros Moniossa: medialla mahdollisuus haastatella Metsäakatemian osallistujia
17.30 Tilaisuus päättyy
Paikka: Monio, Pataljoonantie 6, 04300 Tuusula
Lisätietoa:
Eveliina Pokela, Metsäakatemian johtaja, Suomen Metsäyhdistys, p. 044 560 0006, [email protected]
Avajaispäivänä: Kirsi Joensuu, toiminnanjohtaja, Suomen Metsäyhdistys, p. 040 8400642, [email protected]
Pormestari Kalle Ikkelä, Tuusulan kunta, p. 040 314 3001
Suomen Metsäyhdistyksen tehtävänä on tuoda esiin metsien mahdollisuuksia yhteiskunnan kehittämisessä ja vahvistaa metsien kestävää ja vastuullista käyttöä viestinnällä ja yhteistyötä rakentamalla.
© Koodiviidakko Oy - Y-tunnus 1939962-1