Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Metsätalous » Green Beltin suojelua parannettava Suomessakin

Suomen luonnonsuojeluliitto

Green Beltin suojelua parannettava Suomessakin

Tiedote.
Julkaistu: 09.10.2013 klo 07:00
Julkaisija: Suomen luonnonsuojeluliitto

Suomen luonnonsuojeluliitto vaatii Suomen ja Venäjän välisen Green Belt -vyöhykkeen suojelemiseen uusia toimia erityisesti Suomen puolella. Valtion vanhojen metsien hakkuut Itä-Suomessa olisi lopetettava välittömästi. Myös metsäluonnon suojelun heikkoa tilaa Kaakkois-Suomessa tulee parantaa.

Green Belt on jo kaksikymmentä vuotta sitten perustettu Suomen, Venäjän ja Norjan välinen yhteistyöhanke, jossa viranomaiset, tutkijat ja luonnonsuojelujärjestöt kehittävät valtakuntien rajat ylittävää suojelualueiden verkostoa.

Barentsin mereltä aina Suomenlahdelle ulottuvaa Green Belt-aluetta voi pitää läntisen Euroopan merkittävimpänä alkuperäisluonnon keskittymänä. Esimerkiksi Maailman luonnonsuojeluliitto IUCN on todennut, että Green Belt on maailmanperintöluokkaa oleva kokonaisuus. Sitä uhkaavat muun muassa metsien hakkuut, kaivostoiminta ja rakentaminen.

Tällä viikolla kansainvälisessä Green Belt -konferenssissa Venäjän Petroskoissa etsitään keinoja parantaa Norjan, Suomen ja Venäjän rajaseutujen yhteistä luonnonsuojelualueverkostoa.

"Venäjällä on vielä mahdollisuus suojella varsinkin laajojen luonnonalueiden kokonaisuuksia. Suomen vastuulla on parantaa erityisesti suojelualueiden kytkeytymistä toisiinsa. Ilmastonmuutoksen edetessä suojelualueiden kytkeytyneisyyden merkitys korostuu. Tilannetta voi auttaa myös metsiä ennallistamalla", sanoo konferenssiin osallistuva metsäasiantuntija Risto Mustonen Suomen luonnonsuojeluliitosta.

Luonnonsuojeluliitto on viime kesän maastokäyntien ja ilmakuva-analyysien perusteella havainnut, että suojelualueiden ja alue-ekologisen verkoston luontokohteiden ulkopuolelta valtion vanhat luonnonmetsät ovat Kainuusta katoamassa lähivuosina, jos hakkuut jatkuvat nykyisellä vauhdilla. Kainuun ELY-keskuksen tuoreen raportin mukaan Metsähallitus on Suomussalmella hakkuissaan hävittänyt lukuisia uhanalaisen liito-oravan elinympäristöjä. Kaikki hakkuilta säästyneet luonnontilaiset metsät tarvittaisiin koko Green Beltin matkalla kytkeytyneisyyden parantamiseen.

"Samaan aikaan kun yritämme kansainvälisesti parantaa rajat ylittävää luonnonsuojelualueverkostoa, valtion liikelaitos Metsähallitus hävittää kenties arvokkainta monimuotoisuuden pääomaamme, vanhoja luonnontilaisia metsiä. Tällainen toiminta ei saa ymmärrystä missään päin maailmaa", Mustonen paheksuu.

Kaakkoisimmassa Suomessa metsien suojeluprosentti on poikkeuksellisen alhainen, vain noin 0,35 prosenttia metsämaasta. Täällä Green Beltin kehittäminen vaatii nopeaa ja määrätietoista toimintaa: kartoituksia, suojelupäätöksiä ja ennallistamista.

"Erityisesti jäljellä olevien Kaakkois-Suomen vanhojen metsien, kosteikkojen, pienvesien, järvien ja virtavesien muodostamien luontotyyppien mosaiikki on suojelullisesti arvokas ja muodostaa tärkeän ekologisen yhteyden Venäjän puolen suojelukohteisiin", toteaa Kari-Matti Vuori Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiristä.

 

Lisätietoja:

Risto Mustonen, suojeluasiantuntija, SLL, puh. +358 400 687 856, risto.mustonen@sll.fi

Risto Sulkava, puheenjohtaja, SLL, puh. +358 50-560 2113, risto.sulkava@sll.fi

Kari-Matti Vuori, SLL Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri, puh. +358 449 719 962

 

SLL:n verkkosivuilla Kainuun metsien tilanteesta:

http://www.sll.fi/mita-me-teemme/metsat/uhattuja-metsia/kainuun-uhattuja-aarniometsia

 

Suomen luonnonsuojeluliitto on maan suurin ympäristönsuojelun kansalaisjärjestö.
---
Matti Nieminen, viestintäpäällikkö
Suomen luonnonsuojeluliitto
matti.nieminen@sll.fi, 050-564 2283, www.sll.fi

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs