Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Metalliteollisuus » Ympäristövaatimukset ja Kiina haastavat suomalaisen teräsosaamisen

Oulun yliopisto

Ympäristövaatimukset ja Kiina haastavat suomalaisen teräsosaamisen

Tiedote.
Julkaistu: 27.11.2015 klo 10:44
Julkaisija: Oulun yliopisto

Oulun yliopisto
Metallinjalostajat ry
Tiedote 27.11.2015

Tulosta teräsosaamisesta -seminaari Oulun yliopistolla 26.11.:

Ympäristövaatimukset ja Kiina haastavat suomalaisen teräsosaamisen

Kovenevan kansainvälisen kilpailun lisäksi metalliteollisuuden tuote- ja prosessikehitystä ajaa eteenpäin ympäristövaatimusten tiukkeneminen ja energian säästötavoitteet. Osaamisen ja joustavuuden lisäksi on tärkeää löytää uusia yhteistyömuotoja tutkimustulosten nopeampaan hyödyntämiseen. Kehitystyössä metallien jalostusyritykset arvostavat yhteistyötään erityisesti yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa.

Kiinan talouskasvun vähittäinen hidastuminen ja rakenteelliset muutokset ovat aiheuttaneet maailmanlaajuisen markkinahäiriön niin teräksen kuin muidenkin metallien tarjonnassa. Yksin teräksen osalta kiinalainen ylikapasiteetti vastaa koko Euroopan teräksen kysyntää. Kiina pystyy omien sanojensa mukaan jalostamaan metallituotteita noin kolmanneksen halvemmalla kuin eurooppalaiset valmistajat.

Kiinalaisia terästuotteita vastaan on tällä hetkellä meneillään 21 dumppaussyytettä ja viime keväänä komissio asetti 25 prosentin polkumyyntitullin kiinalaisen kylmävalssatun ruostumattoman teräksen tuonnille.

Yritykset arvostavat Oulun yliopiston osaamista

Suomessa teräsosaamista on kasautunut Oulun yliopiston teknilliseen tiedekuntaan ja sen Terästutkimuskeskukseen. Oulussa halutaan tukea ja tiivistää yhteistyöverkostoa teollisuuden ja tutkimuslaitosten kesken sekä löytää uusia yhteistyömuotoja tutkimustulosten nopeamman hyödyntämisen edistämiseksi.

”Jatkuva syvällinen tutkimus on erittäin tärkeää. Pitkäaikaisesta yhteistyöstä Oulun yliopiston kanssa on saatu huomattavaa, miljoonissa euroissa olevaa, taloudellista hyötyä. Terästutkimuskeskus on ollut SSAB Europe Oy:n tärkein yliopistokumppani prosessi- ja tuotekehityksen osalta”, toteaa SSAB Europe Oy:n prosessikehitysjohtaja Juhani Asunmaa.

Tuotteliaan tutkimus- ja kehitysyhteistyön yhtenä kriittisenä edellytyksenä huippuosaamisen lisäksi on joustavuus. Tuotekehitysryhmän vetäjä Kari Saine Wärtsilä Oy:stä kuvaa yhteistyötä Oulun yliopiston kanssa erinomaiseksi.

”Joustavuus ja osaaminen uuden laserhitsaukseen perustuvan valmistusmenetelmän kehittämisessä on ollut erinomaista. Haluamme ehdottomasti jatkaa yhteistyötä.”

Ympäristövaatimukset ajavat kehitystä

Kovenevan kansainvälisen kilpailun lisäksi tuote- ja prosessikehitystä ajavat eteenpäin ympäristövaatimusten tiukkeneminen ja energian säästötavoitteet. Professori Timo Fabritiuksen mukaan tiukkeneviin ympäristövaatimuksiin ja energian säästötavoitteisiin pystytään vastaamaan vain pitkäjänteisellä yritysten ja tutkimuslaitosten yhteisellä tutkimustyöllä.

Metallinjalostajat ry:n toimitusjohtaja Kimmo Järvisen mukaan suomalainen metallien jalostus on omassa luokassaan maailman ympäristöystävällisintä ja energiatehokkainta.

”Vaikka Kiina on luvannut kehittää omaa päästökauppajärjestelmäänsä, on selvää, että kestää useita vuosia ennen kuin kiinalainen metallinjalostus on yhtä vähäpäästöistä ja energiatehokasta kuin suomalainen ja eurooppalainen valmistus”, Järvinen sanoo.

Euroopan tiukemmat vaatimukset vievät kilpailukyvyn

Esimerkillisesti hoidetut velvoitteet tai teknologinen edistyksellisyys eivät kuitenkaan takaa toiminnan elinvoimaisuutta ja kykyä osallistua yhteiskunnan kehittämiseen kuten viime vuosina on nähty. Kuluvan vuoden aikana on käynnistetty useita sopeuttamistoimenpiteitä, joiden seurauksena alalta on vaarassa kadota yli 3000 työpaikkaa yksin Suomesta.

Toimintaympäristön kilpailukyky on Suomessa heikentynyt, eikä poliittinen järjestelmä ole kyennyt ylläpitämään teollisuuden tasapuolisia kilpailuedellytyksiä kaikilta osin. Rasitteet Suomessa ja EU-alueella ovat vakava kilpailuhaitta usein niiden yksipuolisuuden vuoksi.

Alalla onkin kiireellinen tarve työskennellä määrätietoisesti asiapohjaisen päätöksenteon vahvistamiseksi ja positiivisen mainepääoman sekä positiivisen brändin vahvistamiseksi. Tällä on tärkeä vaikutus myös muuhun edunvalvontatyöhön ja keskusteluun esim. ympäristövahinkojen yhteydessä.

Lisätietoja:
professori Timo Fabritius, Oulun yliopisto, p. 040 554 6683
toimitusjohtaja Kimmo Järvinen, Metallinjalostajat ry p. 043 825 7642

Metallinjalostajat ry on Suomessa toimivan, teräksiä ja muita metalleja valmistavan ja muokkaavan sekä niiden jalostukseen liittyviä teknologioita kehittävän ja markkinoivan teollisuuden toimialajärjestö, jonka tarkoituksena on edistää metallien jalostuksen toimintaedellytyksiä läheisessä yhteistyössä Teknologiateollisuus ry:n kanssa. Suomen metallien jalostajat toimivat avoimilla, globaaleilla markkinoilla kaikilla mantereilla. Toiminnassa korostuvat monipuolinen osaaminen ja innovatiivisuus. Metallien jalostusyritysten liikevaihto Suomessa on noin 9,2 mrd euroa ja ne työllistävät Suomessa noin 15 300 henkilöä (2014). Jäsenyrityksiä on kuusi: Boliden (Boliden Harjavalta Oy ja Boliden Kokkola Oy), Norilsk Nickel (Norilsk Nickel Harjavalta Oy), Outokumpu-konserni, Outotec-konserni, Ovako (Ovako Imatra Oy Ab) ja SSAB.

http://metallinjalostajat.teknologiateollisuus.fi/

 

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs