Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Metalliteollisuus » Malminetsintä vähenee, mutta mineraaleja etsitään entistä laajemmalta alueelta

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)

Malminetsintä vähenee, mutta mineraaleja etsitään entistä laajemmalta alueelta

Tiedote.
Julkaistu: 18.03.2016 klo 08:49
Julkaisija: Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)

Malminetsintä Suomessa supistui edelleen vuonna 2015, kun malminetsintää tekevien yritysten kairausmäärät vähenivät edellisvuodesta. Tästä huolimatta malminetsintää tehtiin vuonna 2015 entistä suuremmalla alueella ympäri Suomea. Tiedot käyvät ilmi Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) kaivostilastoista.

– Pahin malminetsinnän alamäki näyttää nyt taittuneen. Koska malminetsintään käytetty pinta-ala kasvaa edelleen, kaivosyhtiöt näyttävät uskovan Suomen kallioperästä löytyviin mineraaliesiintymiin. Malminetsintään luvitettujen maiden pinta-ala kasvaa, kun yhtiöt eivät halua menettää mahdollisuuksiaan hyödyntää potentiaalisia esiintymiä, Tukesin ryhmäpäällikkö Terho Liikamaa arvioi.

Viime vuonna Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle malminetsinnästä raportoi 42 yhtiötä, joista kymmenen suurinta teki noin 94 prosenttia kaikista investoinneista malminetsintään.

Kaivosten kokonaislouhinnan määrä kasvussa

Suomessa toimivien kaivosten kokonaislouhinnan määrä puolestaan kääntyi vuonna 2015 nousuun. Kaivosten kokonaislouhinta kasvoi edellisvuodesta 19 prosenttia, ja malmi- ja hyötykivilouhinta 12 prosenttia. Kaivoksiin puolestaan investointiin aiempaa vähemmän.

– Koska uusia kaivoksia ei synny, investointien taso on maltillinen. Sen sijaan olemassa olevilla kaivoksilla on nyt panostettu tuotannon kehittämiseen, mikä näkyy kokonaislouhinnan määrän kasvuna. Erityisesti Kevitsan kaivoksen laajennus ja Talvivaaran kaivoksella viime vuonna alkanut louhinta on nostanut louhinnan määrää edellisvuodesta, Liikamaa kertoo.

Valitukset pysäyttäneet Natura-alueiden malminetsinnän

Malminetsintälupahakemusten käsittelyssä ei ole enää ruuhkaa. Tällä hetkellä esimerkiksi malminetsintää koskeva lupahakemus metsätalousmaalle tulee lainvoimaiseksi jopa alle 3 kuukaudessa.

Natura-alueilla puolestaan malminetsinnän ovat pysäyttäneet valitukset hallinto-oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

– Jos Natura-alueelle myönnetyistä malminetsintäluvista ei olisi muutoksen hakuja vireillä, todennäköisesti malminetsinnän kairaustoiminta olisi nyt kasvussa. Tällä hetkellä kaksi kiinnostavinta mineraaliesiintymää ovat juuri Natura-alueilla: AA Sakatti Mining Oy:n malminetsintäkohde Sodankylässä ja Mawson Oy:n kohde Ylitorniolla, Liikamaa kertoo.

Tukes on toimivaltainen kaivosviranomainen Suomessa. Tukesissa parhaillaan vireillä olevat kuulemiset ja päätökset kaivosasioihin liittyen löytyvät verkkosivuilta. Hakemukset ja voimassa olevat  luvat löytyvät karttapalvelusta.

Malminetsinnän hakemukset ja luvat löytyvät englanniksi GTK:n ylläpitämästä rekisteristä: Mineral Deposits, Exploration (Layers/Exploration layers/Mining Registry).

 

Lisätietoja:

Kaivostilastot 2015 (Slideshare)

ryhmäpäällikkö Terho Liikamaa, p. 029 5052 117

Malminetsintä: ylitarkastaja Ilkka Keskitalo, p. 029 5052 151

Kaivostoiminta: ylitarkastaja Ossi Leinonen, p. 029 5052 205

sähköpostit muotoa: etunimi.sukunimi@tukes.fi

 

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) valvoo ja edistää teknistä  turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta sekä kuluttaja- ja kemikaaliturvallisuutta Suomessa. Tavoitteenamme on turvallinen, luotettava ja ekologisesti kestävä yhteiskunta.

Valvomme toimialojemme tuotteita, palveluita ja tuotantojärjestelmiä ja toimeenpanemme niihin liittyvää lainsäädäntöä.  Toimintamme tarkoituksena on suojella ihmisiä, omaisuutta ja ympäristöä turvallisuusriskeiltä.

Seuraa Tukesia somessa:

Twitter: @tukesinfo

Facebook: turvallisuusjakemikaalivirasto

LinkedIn: Turvallisuus- ja kemikaalivirasto

Instragram: @tukesinfo

Youtube: Tukesinfo

SlideShare: Tukesinfo

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs