Tiedotteet

Näytä tiedotekategoriat

Etusivu » Tiedotteet » Metalliteollisuus » 100-vuotissäätiö jakoi 400 000 euroa opetuksen kehittämiseen

Teknologiateollisuus ry

100-vuotissäätiö jakoi 400 000 euroa opetuksen kehittämiseen

Tiedote.
Julkaistu: 16.12.2013 klo 18:00
Julkaisija: Teknologiateollisuus ry

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö jakoi yhteensä 400 000 euroa matemaattis-luonnontieteellisten aineiden, tietotekniikan ja teknologian perusopetusta edistäville hankkeille.

Hakemuksia säätiön syyskuiseen hakuun tuli tänä vuonna yleissivistävistä kouluista ja niiden toimintaa tukevilta tahoilta ennätysmäärä, 181 kappaletta. Rahoitusta päätettiin antaa kahdeksalle eri hankkeelle yhteensä 400 000 euroa. Apurahat jaettiin 16. joulukuuta Helsingissä.

"Säätiön hallitus päätti tänä vuonna jakaa tavallista suurempia avustuksia hyvin perustelluille ja suunnitelluille hankkeille. Kun hakemuksia tuli näin paljon, jäi hyviä hankkeita luonnollisesti myös ilman avustusta", sanoo Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön asiamies Mervi Sibakov.

Pikkuinsinööriksi jo alakoulussa

Suurimman yksittäisen apurahan, 85 000 euroa, sai Turun ammattikorkeakoulun Pikkuinsinöörit-hanke, jossa tiede- ja teknologiakasvatus pyritään juurruttamaan osaksi koulujen arkipäivää ammattikorkeakoulun insinöörikoulutuksen ammattitaitoa hyödyntäen.

Vapaaehtoisvoimin pyöritetty alakoulun tiedekerho on ollut suosittu. Tavoitteena on luoda sen pohjalta laajempi yhteistyömalli, joka voitaisiin monistaa muuallekin. Tiedekerhossa on painotettu käytännönläheistä toimintaa ja sitä, että tieteen tekeminen ei ole laitteista riippuvaista.

Robotteja ja draamaa

Teknologia- ja yrittäjyyskasvatusta voidaan toteuttaa myös draaman keinoin. Esimerkiksi Joensuun Tiedeseuran RobotStory-hankkeessa rakennetaan robotiikkatoimintaympäristöä, jossa koululaiset voivat tehdä ohjelmoitavilla roboteilla näytelmiä esimerkiksi äidinkielen tai historian aiheista.

Taloudellisen tiedotustoimiston Yrityskylässä kuudesluokkalaiset taas pääsevät päiväksi kokeilemaan "aitoa" työelämää ja yrittämistä.

Lisätietoja: Asiamies Mervi Sibakov, puh. 09 192 3326 tai 040 772 2882, mervi.sibakov(at)teknologiateollisuus.fi.

LIITE: Rahoitusta saaneet hankkeet ja niiden esittelyt (pdf)

Liitetiedostot

Julkaisijan muita tiedotteita

Hae kategoriasta

Kategorian julkaisijoita

Kategorian uusimmat

ePressin asiakkaita
Trafi Radisson Blu Tellabs